Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Korona lisäsi joka kolmannen työmäärää julkisella sektorilla – ”Väki on huippuunsa sitoutunutta”
Joka kolmas julkisen sektorin palkansaaja kertoo tehneensä korona-aikana enemmän töitä kuin aiemmin, ilmenee Kantar Publicin ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn kyselytutkimuksesta.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Kunta-ala keskusteli sopimuskauden pituudesta ja palkankorotuksista perjantaina
Kunta-alan osapuolet kävivät sovitteluviikon päätteeksi kiinni sopimusraamiin. Näin viikonlopun alla teemoina olivat sopimuskauden pituus, palkankorotukset sekä tekstimuutokset.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Tahti yliopistoneuvottelujen sopimuspöydässä tiivistyy
Neuvottelut yliopistojen noin 34 000 palkansaajan työehdoista jatkuivat 25. maaliskuuta.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Palkkaohjelma nyt! – Vuosien 2003–2007 palkkaohjelma osoitti sen tärkeyden
Kunta-alan osapuolet jatkoivat palkkaohjelman käsittelyä valtakunnansovittelijan luona torstaina 24. maaliskuuta. Näkökulmana oli palkkausjärjestelmien uudistaminen ja kehittäminen sekä tähän liittyvä rahoitus.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Palkkaohjelmalle on lukuisia perusteita – tänään aiheena sovittelussa
Kunta-alan sovittelussa oli keskiviikon teemana palkkaohjelma. JUKO tavoittelee monivuotisella ohjelmalla palkkojen jälkeenjääneisyyden korjausta, ansiokehityksen turvaamista sekä työn veto- ja pitovoiman parantamista. Kestoksi JUKO esittää neljästä kuuteen vuotta.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Yliopistoneuvottelujen pöydässä jälleen perhevapaat
Neuvottelut yliopistojen noin 34 000 palkansaajan työehdoista jatkuivat 23. maaliskuuta.