Terapiat etulinjaan -toimintamalli työterveyshuollon tukena ja hyvinvointialueyhteistyön edistäjänä on vuoden 2025 aikana toteutettava yhteiskehittämishanke, jonka tavoitteena on vähentää mielenterveyssyistä johtuvaa työkyvyttömyyttä Suomessa. Hanke toteuttaa STM:n Työelämän mielenterveysohjelmaa (Suomen kestävän kasvun ohjelma), ja se saa rahoituksensa Euroopan unionin kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).
Hanke toteutetaan laajassa kansallisessa yhteistyössä hyvinvointialueiden, työterveyshuollon, Työterveyslaitoksen ja muiden asiantuntijatahojen kanssa. Hanketta koordinoi HUS Psykiatrian Terapiat etulinjaan -toimintamalli.
Hankkeessa kehitetään Mielenterveystalo.fi-verkkopalvelua lisäämällä työelämään ja työterveyshuoltoon liittyviä tietosivuja ja omahoito-ohjelmia. Työterveyshuollon hoitoonohjausta vahvistetaan Terapianavigaattori-kyselyn avulla, johon lisätään työelämätekijöitä koskevia kysymyksiä. Lisäksi työterveyshuollon ammattilaisia koulutetaan ensijäsennyksen tekemiseen, jotta sekä hoidon että työpaikan tukitoimien tarpeet voidaan arvioida paremmin.
Samalla työterveyshuollon mielenterveyspalveluita laajennetaan: työterveyshoitajia koulutetaan tarjoamaan ohjattua omahoitoa, sen sisältöjä muokataan työterveyden kontekstiin ja nettiterapiat otetaan käyttöön osana palveluvalikoimaa. Hoitoketjujen sujuvuutta parannetaan tukemalla yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa, jotta porrastetut hoitomallit saadaan käyttöön ja yhteensovitettua alueellisiin hoitoketjuihin. Tätä työtä koordinoivat alueelliset kehittämiskoordinaattorit.
Samuli Saarni, professori ja hankejohtaja, kiittää tunnustuksesta:
“Olemme iloisia ja kiitollisia tästä tunnustuksesta. Se on erityisen arvokas kannustus kaikille hankkeessa mukana oleville ammattilaisille. Työmme tavoitteena on, että mielenterveyden haasteisiin saa tukea mahdollisimman varhain, ja tässä työterveyshuollolla on merkittävä rooli suomalaisessa palvelujärjestelmässä. On ollut innostavaa huomata, että Terapiat etulinjaan -toimintamallin palvelut on koettu hyödyllisiksi ja että ne on otettu käyttöön laajasti. Parhaillaan ympäri Suomea rakennetaan työterveyshuollon ja hyvinvointialueiden yhteistyötä hankkeen kehittämiskoordinaattoreiden tuella. Sen tarkoituksena on sujuvoittaa asiakkaiden kulkemista palveluiden välillä ja näin edistää oikea-aikaisen ja tasoisen tuen saamista”
Lokakuun puoleen väliin mennessä Terapianavigaattori- ja ensijäsennyskoulutuksen on aloittanut yli 600 työterveyshuollon ammattilaista ja ohjatun omahoidon koulutuksen yli 500 ammattilaista. Ammattilaisten kokemusten mukaan heidän mielenterveysosaamisensa on vahvistunut uusien työkalujen myötä. Lisäksi yhteistyö on sujuvoitunut työterveyshuollon ja julkisten sote-palveluiden yhteensovittamistyöllä.
Lisätietoja:
Suomen Työterveyshoitajaliitto ry, Nina Sulonen, varapj., nina.sulonen@caverion.com, 040-519 6041
HUS, Samuli Saarni, professori, hankejohtaja, Terapiat etulinjaan, ext-samuli.saarni@hus.fi, 040-574 6119
Suomen Työterveyshoitajaliitto jakaa vuosittain Ruth Säynäjärven tunnustuksen työterveyshuollon kehittäjälle ja vaikuttajalle, joka on merkittävästi panostanut ja toiminut työterveyshuoltoa kehittäen, etenkin työterveyshoitajien ammattikunnan näkökulmasta. Ensimmäinen tunnustus jaettiin vuonna 2018.
Vuoden 2025 tunnustus jaettiin Työterveyshoitajien Ajankohtaispäivässä Helsingissä 14.11.2025.