Akava korostaa sosiaaliturvan uudistamisessa ennaltaehkäisyä, kannustavuutta ja osallistavuutta

Akava pitää sosiaaliturvauudistusta yhtenä merkittävimmistä tulevalla hallituskaudella aloitettavista uudistuksista. Sosiaaliturvauudistus pitää toteuttaa vaiheittain ja useassa osassa, jotta muutosprosessi toteutuu hallitusti ja sen vaikutukset voidaan arvioida kattavasti. Sosiaaliturvauudistuksen pitää perustua tutkittuun tietoon ja laaja-alaiseen asiantuntijoiden kuulemiseen eri näkökulmien ottamiseksi huomioon.

7.5.2019

Akavan tavoitteena on, että Suomi on jatkossakin hyvinvointiyhteiskunta. Sosiaaliturvan pitää varmistaa tarvittava huolenpito kaikissa elämäntilanteissa. Lähtökohtana on, että heikoimmassa asemassa olevista pidetään aina huolta. Akava pitää osaamista keskeisenä köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen torjumisessa. Osaaminen ja työn tekeminen ovat parasta sosiaaliturvaa.

Koska sosiaaliturvaetuuksia saavien osuus kasvaa ikääntyneen väestön määrän kasvaessa ja samalla etuuksia rahoittavien työikäisten määrä pienenee, on välttämätöntäolennaista, että yhä useampi työikäinen on työssä. Työllisyysasteen on noustava yli 75 prosentin, jos haluamme elää pohjoismaisen hyvinvointimallin mukaan.

– Hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen edellyttää työtä suosivaa politiikkaa. Työnteon pitää olla ensisijainen ja kannustavin keino turvata toimeentulo. Sosiaaliturvaa pitää kehittää niin, että se tukee työkykyä, kannustaa työllistymään ja tekemään lisää työtä. Yhteiskunta kannustaa jokaista ottamaan vastuuta itsestään ja läheisistään, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Uudistuvan sosiaaliturvan tulee taata riittävä toimeentulo työnteon katkoksissa sekä edistää nopeaa työhön paluuta ja kannustaa aktiivisuuteen yhdessä työvoima- ja koulutus- sekä sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen kanssa. Jotta sosiaaliturva mahdollistaa työn tekemisen muotojen yhdistämisen tai vaihtamisen ilman väliinputoamista, uudistuksessa on otettava huomioon monimuotoisen työn erityispiirteet.

– Sosiaaliturvaa uudistettaessa on tärkeää ymmärtää ne syyt ja prosessit, jotka johtavat sosiaaliturvan tarpeeseen ja pyrkiä vaikuttamaan niihin. Sosiaalipolitiikan painopisteen pitää olla ennaltaehkäisevissä toimissa. Etuudet ja palvelut on nivottava kiinteämmäksi osaksi toisiaan. Lisäksi etuusjärjestelmää pitää selkiyttää, sanoo johtava asiantuntija Katri Ojala.

Akavan tavoitteet sosiaaliturvauudistukselle

  • Syrjäytymisen ennaltaehkäisy ennakoivilla investoinneilla
  • Kannustavampi ja osallistavampi sosiaaliturva
  • Selkeämpi etuusjärjestelmä ihmisen näkökulmasta
  • Osallisuutta, työllisyyttä ja työllistymistä tukevat palvelut

Akavan sosiaaliturvauudistuslinjaukset ovat käytettävissä osoitteessa www.akava.fi/sosiaaliturvauudistus

Yhteyshenkilöt

puheenjohtaja Sture Fjäder
Puh. +358400609717

johtava asiantuntija Katri Ojala
Puh. +358505938205