Akava: Osaamisen ja sivistyksen rakentaminen kuntien tärkein tehtävä

Akava painottaa kuntavaalitavoitteissaan, että laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus ovat kaiken osaamisen perusta. Osaaminen ja koulutus sekä laajat sivistyspalvelut ovat jatkossakin kunnan ydintehtäviä. Kuntien pitää saada taloutensa kestävälle pohjalle. Kuntien tehtäviä pitää tarkastella ja kuntarakenne pitää sovittaa yhteen kuntien talouden kanssa.

11.12.2020

Kuntien vastuulla säilyy jatkossakin koulutuksen ja sivistyspalvelujen tuottaminen, vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut siirtyvät hyvinvointialueille sote-uudistuksessa.

– Kuntatalouden kestävyydestä on huolehdittava koronakriisin jälkeenkin. Kuntien pitää saada taloutensa kestävälle pohjalle. Uusien kuntapäättäjien pitää löytää keinoja vahvistaa kuntien elinvoimaisuutta, työllisyyttä ja yrittäjyyttä, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

– On syytä pohtia, onko nykyinen yli kolmensadan kunnan määrä liikaa. Ovatko pienimmät kunnat liian pieniä tuottaakseen palveluja kustannustehokkaasti? Akavan keskeisenä tavoitteena on, että osaamistasoa nostetaan ja jokaiselle nuorelle varmistetaan toisen asteen tutkinto. Kuntapäättäjillä on ratkaiseva vastuu tämän varmistamiseksi, Fjäder huomauttaa.

Kuntalaisten oikeuden sivistykseen pitää näkyä kunnan budjetissa. Kulttuuri-, museo-, kirjasto-, nuoriso-, liikuntapalvelut ovat tärkeä osa vapaa-aikaa ja lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Akava painottaa, että niihin pitää jatkossakin riittää rahoitusta.

Akava katsoo, että kuntarakennetta ja kuntien yhteistyötä on kehitettävä, jotta kunnat voivat turvata laadukkaat palvelut.

– Kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita pitää tarkastella kuntatalouden kestävyyden näkökulmasta. Jos kunnille säädetään uusia tehtäviä, valtion on kompensoitava niiden aiheuttamat kustannukset kunnille, Fjäder toteaa.

Sote-uudistuksessa varmistettava yrittäjien mahdollisuus tuottaa palveluita

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen tehtävien siirrossa hyvinvointialueille on tavoitteena hillitä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua ja turvata palveluiden yhdenvertaisuus ja saavutettavuus kaikkialla Suomessa. Tämä edellyttää, että julkisen palvelutuotannon lisäksi hyödynnetään tehokkaasti ostopalveluita.

Hallituksen sote-esityksen palvelutuotannon monituottajamallia on vielä selvennettävä eduskuntakäsittelyssä. Uhkana on, että erityisesti pienten yritysten asema ja kansalaisten pääsy palveluihin heikkenee.

– Yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden pitää voida osallistua palvelutuotantoon tasavertaisesti julkisen tuotannon rinnalla. Kaikki resurssit on otettava käyttöön palveluiden saatavuuden turvaamiseksi, Fjäder sanoo.

Huolta herättävät myös laajojen hyvinvointialueiden hankinnat, joiden koko saattaa suurentua. Hankintoja pitäisi päinvastoin pilkkoa pienemmiksi, jotta pienyrittäjillä olisi mahdollisuus osallistua kilpailutuksiin.

– Pienyrittäjillä ja ammatinharjoittajilla täytyy olla mahdollisuus tuottaa palveluita itsenäisesti eikä vain alihankintaketjun osana. Palveluiden järjestämisessä on hyödynnettävä tehokkaammin palveluseteliä. Tämä on olennaista myös hoitotakuun toteutumiseksi, Fjäder korostaa.

Akavan kuntavaalitavoitteet ovat käytettävissä osoitteessa: akava.fi/kuntavaalitavoitteet/

Yhteyshenkilöt

puheenjohtaja Sture Fjäder
Puh. +358400609717