Akava: Paikallisessa sopimisessa kompromissiratkaisu tarpeen

Paikallisen sopimisen edistämistä on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä lähes kaksi vuotta. Akava on valmis jatkamaan keskustelua paikallisen sopimisen edistämisestä. Tasapainoinen ja hallittu kompromissiratkaisu olisi kuitenkin jo tarpeen, jotta luottamus, yhteistyökyky ja vakaus työmarkkinoilla vahvistuvat.

13.4.2021

Paikallisen sopimisen isoimmat ongelmat liittyvät työpaikkatason neuvottelukulttuuriin, tiedonkulkuun ja osaamiseen.

– Paikallisen sopimisen lisääminen teoriassa ei välttämättä lisää sopimista käytännössä. Siksi onkin olennaista, että ensisijaisesti pyritään ratkaisemaan käytännön ongelmia. Akava esittää hallintoedustuksen soveltamisalarajan laskemista nykyisestä 150:stä 50:een, mikä parantaisi merkittävästi tiedonkulkua ja vaikutusmahdollisuuksia myös pienemmissä yrityksissä. Muutos on mahdollista tehdä kolmikantaisessa valmistelussa olevan yhteistoimintalain uudistuksen yhteydessä, toteaa työmarkkinajohtaja Katarina Murto.

Sopimustoiminnan hajautuessa ja epävarmuuden lisääntyessä paikallisessa sopimisessa on syytä edetä hallitusti ja vaiheittain ja hyödyntää jo nykyisiä paikallisen sopimisen mahdollisuuksia enemmän. Akava pitää tärkeänä, että paikallista sopimista edistetään jatkossakin työehtosopimusten puitteissa. Työehdoista sopimiseen on tulossa etenkin teollisuusaloilla merkittäviä muutoksia, joiden vaikutuksia ei vielä tiedetä. Akavalla on valmiutta kompromissiratkaisuun, jolla paikallisen sopimisen mahdollisuudet lisääntyisivät merkittävästi nykyjärjestelmään verrattuna.

– Akava esittää, että paikallisen sopimisen mahdollisuuksia laajennetaan myös yleissitovaa työehtosopimusta noudattaviin järjestäytymättömiin yrityksiin vastaavalla tavalla kuin järjestäytyneissä yrityksissä. Samalla luottamusmiehen hyväksyntää ja tunnustamista pitää vahvistaa lainsäädännössä. Näiden muutosten vaikutuksia olisi mahdollista tarkastella esimerkiksi kahden vuoden kuluttua. Vaiheittaisella etenemisellä voidaan välttää sopimusjärjestelmän hallitsematon hajautuminen, mikä johtaisi todennäköisesti hankaliin työrauhahäiriöihin, Murto sanoo.

Luottamusmiesjärjestelmä on osa työehtosopimusjärjestelmää ja paikallista sopimista. Paikallisen sopimisen osapuolikysymys ei ole niin merkittävä ongelma kuin annetaan ymmärtää.

– Akavalaisten alojen työehtosopimuksissa on laajat paikallisen sopimisen mahdollisuudet ja sopiminen on usein mahdollista myös suoraan yksittäisen työntekijän kanssa. Luottamusmies yhtenä sopijaosapuolena on kuitenkin jatkossakin tarpeen, sillä luottamusmiehen osaaminen on aivan olennaista paikallisen sopimisen onnistumiseksi. Työehtosopimuksiin perustuvaa paikallisen sopimisen osapuolikysymystä ei pidä ratkaista lainsäädännössä, sillä kyse on työehtosopimuksiin perustuvasta sopimusautonomiasta, Murto korostaa.

Yhteyshenkilöt

työmarkkinajohtaja Katarina Murto
Puh. +358505689188