Akava: Helmikuu 2018 jää historiaan koulutukseen ja osaamiseen perustuvassa Suomessa Tiedotteet 28.02.2018 Tiedotteet 28.02.2018 Suomalaisessa yliopistokentässä eletään merkittävää päivää. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa yliopistojen koko opetus- ja tutkimushenkilöstö, myös professorit, on lakossa. Työehtosopimusneuvotteluissa noin 18 000 akavalaista yli 20:stä liitosta edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko. Etusivu AjankohtaistaTiedotteet ja uutisetAkava: Helmikuu 2018 jää historiaan koulutukseen ja osaamiseen perustuvassa Suomessa – Olimme valmiita hyväksymään valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen. Työnantajapuolen päätös hylätä sovintoesitys vaikuttaa kiistan ratkaisemiseen merkittävästi. On pelättävissä, että sama välinpitämättömyys näkyy Sivistystyönantajien asenteessa nuorten mahdollisuuteen rauhassa keskittyä ylioppilaskirjoituksiin. Henkilöstöjärjestöt olisivat olleet valmiita sopimaan ja jatkamaan kehittämistä yhdessä. Sivistystyönantajat ei halunnut antaa siihen mahdollisuutta. Ellei sopimusta synny, työtaistelutoimet laajenevat 14.3. alkaen seitsemään yliopistoon, toteaa Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen. Yliopistojen henkilökunnan osaamisella on keskeinen merkitys Suomen osaamiselle ja menestykselle. Viime kesänä tehdyn tutkimuksen mukaan yliopistojen vaikutus Suomen talouteen on arviolta 14,2 miljardia euroa. Arvioinnin toteutti skotlantilainen BiGGAR Economics Ltd., joka on tehnyt vastaavia arviointeja aiemmin Iso-Britanniassa ja muualla Euroopassa.– Akavan tavoitteena on osaava, menestyvä ja elinvoimainen Suomi. Lähtökohtanamme on, että korkeakoulutetut kokevat palkkauksen ja työehdot oikeudenmukaisina. Suomen taloudellinen tilanne on kohentunut huomattavasti. Miksi Suomen menestykselle ja osaamiselle keskeisten työntekijöiden pitäisi tyytyä huonompiin ehtoihin kuin liittokohtaisen kierroksen yleiseksi linjaksi on muodostunut, kysyy Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.Yliopistojen ja korkeakoulujen rahoituksen turvaamisella sekä osaavalla henkilöstöllä on iso yhteiskunnallinen merkitys. – Jos osaamista, koulutusta ja tutkimusta todella pidetään tärkeänä, sen rahoitus pidetään kunnossa. Pitää muistaa, että yliopistojenkin työntekijöihin kohdistui kilpailukykysopimuksen mukaisia työehtojen heikennyksiä, Fjäder huomauttaa.Sivistystyönantajat hylkäsi tiistaina 27.2. valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen. Helsingin yliopiston henkilöstöä koskeva lakko alkoi keskiviikkona 28.2. kello 00.00 ja kestää 24 tuntia. Toinen lakkovaroitus koskee yhden päivän lakkoa kuudessa yliopistossa ja näiden alaisissa harjoittelukouluissa 7.3. Jos ratkaisuun ei päästä ennen sitä, henkilöstö menisi lakkoon Aalto-yliopistossa, Hankenilla, Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Taideyliopistossa sekä Vaasan yliopistossa.Kolmas lakkovaroitus koskee päivän lakkoa 14.3. seitsemässä yliopistossa ja näiden alaisissa harjoittelukouluissa. Lakko toteutettaisiin Itä-Suomen yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa, Lapin yliopistossa, Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, Oulun yliopistossa, Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa.Lue artikkeli: Juntturaan ajautuneita neuvotteluja vauhditetaan Helsingin yliopiston lakolla Lisätietoja: Olli Luukkainen, puheenjohtaja, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, puh. 0500 652 872Sture Fjäder, puheenjohtaja, Akava, puh. 0400 609 717