Akava: henkilöstön hallintoedustus kuuluu yrityksen hallitukseen tai todelliseen johtoryhmään

Tiedotteet
Tiedotteet

Akava korostaa, että henkilöstön hallintoedustus tulee jatkossa voida sijoittaa ainoastaan joko yrityksen hallitukseen tai todelliseen johtoryhmään. Akava pitää hyvänä, että hallintoedustuksen soveltamista laajennetaan. Esitys jättää kuitenkin mahdollisuuden järjestämistavan kiertämiseen, jolloin edustus tuskin toteutuu laajempana tavoitteen mukaisesti. Akava jätti hallintoedustusta käsitelleen työryhmän mietintöön eriävän mielipiteensä, koska työryhmän esitys ei toteuta täysin hallituksen puoliväliriihen linjausta.

Yhteistoimintalain hallintoedustusta koskevat muutokset lähtivät tänään 28. tammikuuta 2026 lausuntokierrokselle.

Puoliväliriihessään huhtikuussa 2025 hallitus päätti laskea hallintoedustuksen soveltamisrajaa 150:sta 100 työntekijän yrityksiin. Lisäksi se linjasi, että hallintoedustus tulee toteuttaa hallituksessa tai johtoryhmässä.

– Työryhmä ehdottaa mietinnössään puoliväliriihen linjauksesta poiketen, että henkilöstön hallintoedustus toteutettaisiin jatkossa lähtökohtaisesti yrityksen hallituksessa tai johtoryhmissä taikka niitä vastaavissa toimielimissä. Mietinnön mukaan esityksen tavoitteena on parantaa henkilöstön mahdollisuuksia osallistua työnantajan päätöksentekoon ja henkilöstön asemaa koskevien asioiden käsittelyyn, kertoo Akavan erityisasiantuntija Miia Kannisto.

– Korostamme, että hallintoedustuksen paikkana voi olla ainoastaan joko hallitus tai todellinen johtoryhmä. Ongelmaksi on muodostunut, että nykyisin joissain tapauksissa perustetaan erityisiä uusia toimielimiä, jolloin hallintoedustuksella ei ole vaikutusta tosiasialliseen asioiden valmisteluun tai päätöksentekoon. Lakiin pitää mielestämme kirjata tarkemmin hallintoedustuselimen paikka, jotta tämä epäkohta saadaan ratkaistua, Kannisto sanoo.

– Nykyiset vaatimukset hallintoedustuksen toimielimestä eivät ole ohjanneet sen valintaa toivotulla tavalla. Jos lakiin nyt jätetään mahdollisuus järjestää hallintoedustus johtoryhmiä vastaavissa toimielimissä, esimerkiksi tätä varten perustetussa laajennetussa johtoryhmässä, esityksen tavoitteena olevaa muutosta ei tapahdu. Se merkitsisi, että monessa yrityksessä hallintoedustus jää toteutumatta tarkoituksenmukaisella ja toimivalla tavalla, Kannisto toteaa.

Lisätietoja

 Työryhmän mietintö lausuntopalvelussa

 Akavan eriävä mielipide

Lisätietoa antaa