Kuka on “Higher Education Developer of the year 2020”? Hae mukaan kilpailuun 31.8. mennessä!

Maailma on murroksessa, jonka johdosta myös korkeakoulutus on muutoksen pyörteissä. Yhtenä isona muutoksena on ollut siirtyminen yhä vahvemmin verkkopedagogiikkaan, mutta laadukkaan korkeakoulutuksen toteutumiseen vaaditaan myös paljon muuta. Nyt sinulla tai yhteisölläsi on oiva tilaisuus tuoda esiin innovatiivisia ratkaisuja korkeakoulujen palvelukehitykseen ja jatkuvan oppimisen saamiseksi keskeiseen rooliin modernissa korkeakoulutuksessa. Hacking Higher Education (HHE) FInland tarjoaa mahdollisuuden päästä esittämään suurelle yleisölle korkeakoulutusta mullistavan ratkaisusi!

24.8.2020

Hacking Higher Education Finland on kilpailu, jonka tarkoitus on tuoda esiin innovatiivisia uusia ratkaisuja ja käytänteitä korkeakoulutuksen palvelukehityksen näkökulmasta jatkuvan oppimisen teemalla, kohdistuen esimerkiksi opiskelijoihin, alumneihin,henkilökuntaan, hallintoon, alueelliseen, kansalliseen tai kansainväliseen yhteistyöhön yritysten tai yhteiskunnan kanssa.

HHE 2020 järjestetään yhteistyössä Akavan, Higher Education Innovation Partners -verkoston ja Dare to Learnin kanssa.

Hae siis nyt mukaan kisaan ratkaisullasi! Osallistusmisaikaa on elokuun 2020 loppuun saakka, joten ole nopea, että pääset mukaan vuoden innostavimpaan korkeakoulutuksen kehittämistapahtumaan. Kisaan voit osallistua yksityishenkilönä, korkeakoulun edustajana, opiskelijaporukalla, kollegoiden kanssa, yrityksenä tai muuna organisaationa.

Kymmenen HHE Finland -tuomariston valitsemaa finalistia pääsevät esittelemään ratkaisunsa digitaalisessa muodossa Hacking Higher Education Finland 2020 -verkkotapahtumassa 16. syyskuuta. Finalistit pääsevät osaksi Higher Education Innovation Partners -verkostoa, jonka tarkoitus on edistää korkeakouluille suunnattujen innovatiivisten palveluiden ja toimintamallien kehittämistä.

Lopullinen voittaja valitaan yleisöäänestyksellä ja saa kunnian kantaa titteliä “Higher Education Developer of the year 2020”.

 

Hae mukaan heti!
http://www.daretolearn.fi/hhefinland.html

 

Lisätietoa:
Sohvi Kalaja (Dare to Learn)
sohvi.kalaja@daretolearn.fi

Solja Sulkunen (HEIP network)
solja.sulkunen@daretolearn.fi

Lue lisää aiheesta