Akava: Perhevapaauudistus tuo yhdenvertaisuutta mutta kannustaa heikosti vapaiden jakamiseen

Akava pitää hyvänä, että perhevapaauudistus parantaa joustavuutta ja yhdenvertaisuutta, mutta osittaisen vanhempainvapaan joustavuuden lisääminen jää kuitenkin puolitiehen. Akava edellyttää, että kotihoidontuki ja koko lastenhoidon tukijärjestelmä uudistetaan jatkossa osana perheen ja työn yhdistämisen kokonaisuutta.

16.2.2021

Perhevapaauudistus on valmistunut ja lähdössä lausuntokierrokselle. Uudistus on eduskunnan käsittelyssä tämän vuoden syysistuntokaudella ja sen on tarkoitus tulla voimaan elokuussa 2022.

– Päivärahan suuruus, määrät ja joustavuus ovat yhtäläiset vanhempien kesken uudistuksen jälkeen. Vapaat ovat kummallakin vanhemmalla käytettävissä lapsen kahden vuoden ikään saakka ja kumpikin heistä voi käyttää useampia jaksoja. Kotihoidontukijaksoja on mahdollista käyttää vanhempainrahakausien lomassa, mikä on iso muutos ja parannus, sanoo Akavan tasa-arvopäällikkö Lotta Savinko.

Yhdenvertaisuus erityyppisten perheiden kesken toteutuu jatkossa paremmin. Perhevastuu jaetaan järjestelmässä tasaisesti vanhempien kesken, mutta se ei Akavan mielestä ohjaa riittävästi.

– Akava pitää pettymyksenä, että osittaisen vanhempainvapaan käyttö on uudistuksen jälkeen yhä kankeaa. Osittaisen vanhempainvapaan käyttö kuluttaa jatkossakin päivärahapäiviä kuten kokoaikainen vanhempainrahapäivä. Tämä ei kannusta osa-aikaiseen työntekoon vapaiden lomassa. Erityisesti akavalaisessa jäsenkentässä olisi kuitenkin kiinnostusta käyttää osittaista vanhempainvapaata enemmän kuin nykyisin, Savinko jatkaa.

Perhevapaajärjestelmä ja hoivavastuun jakautuminen vaikuttavat voimakkaasti työelämän tasa-arvoon, muun muassa työsuhteen tyyppiin ja kestoon, palkkaukseen ja työurien kehittymiseen.

– Uudistettu perhevapaajärjestelmä jakaa hoitovastuuta nykyistä enemmän, mikä parantaa työelämän tasa-arvoa sekä naisten ja miesten yhtäläisiä mahdollisuuksia rakentaa palkitseva työura. Nämä tavoitteet eivät kuitenkaan toteudu riittävästi. Uudistusta on jatkettava tulevalla hallituskaudella perhevapaajärjestelmää edelleen kehittämällä ja tekemällä kotihoidontuen uudistus, Savinko huomauttaa.

Yhteyshenkilöt

tasa-arvopäällikkö Lotta Savinko
Puh. +358405044356