Ilman osaamista Suomi pysähtyy

Ilman inhimillistä pääomaa pitkän aikavälin talouskasvu jää haaveeksi. Tavoitteenamme on, että osaavan työvoiman määrä kasvaa, jotta mahdollistamme kannattavat investoinnit ja uusien innovatiivisten yritysten menestyksen. Osaamistason nosto luo työtä ja vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen.

Ilman osaamista Suomi pysähtyy

Ilman inhimillistä pääomaa pitkän aikavälin talouskasvu jää haaveeksi. Tavoitteenamme on, että osaavan työvoiman määrä kasvaa, jotta mahdollistamme kannattavat investoinnit ja uusien innovatiivisten yritysten menestyksen. Osaamistason nosto luo työtä ja vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen.

Osaavan työvoiman kasvu myös luo pohjaa vireälle elinkeinoelämälle, joka voi tarjota houkuttelevia työtilaisuuksia yhä useammalle – myös opinnoistaan valmistuville nuorille.

Osaavan työvoiman kasvu myös luo pohjaa vireälle elinkeinoelämälle, joka voi tarjota houkuttelevia työtilaisuuksia yhä useammalle – myös opinnoistaan valmistuville nuorille.

Korkeakoulutettujen nuorten osuus ikäluokasta alle 40 prosenttia Suomessa

Korkeakoulutettujen 25–34-vuotiaiden osuus ikäluokasta ei ole juurikaan kasvanut tämän vuosikymmenen aikana Suomessa, vaan se on pysynyt alle 40 prosentissa. Monissa verrokkimaissa korkeakoulutettujen suhteellinen määrä on sen sijaan noussut. Nopeasti kehittyvässä maailmassa tämä kertoo, että osaamisemme rapistuu, sillä yhä useampi työtehtävä edellyttää korkeakoulutuksen mahdollistamaa osaamista.


Kun jäämme osaamistasossa jälkeen, annamme etumatkaa kansainvälisessä kilpailussa samoilla markkinoilla kilpaileville maille. Se ei ole Suomen eikä suomalaisten edun mukaista nyt, eikä varsinkaan lähivuosikymmeninä.

Huolestuttava kehitys näkyy erittäin hyvin Suomen Pankin pitkän aikavälin kasvuskenaarioissa.

Koulutustason nosto vahvistaa talouskasvua

Koulutustason junnatessa nykyisellään talouskasvu hidastuu vähitellen. Lopulta kasvu pysähtyy ja Suomen bruttokansantuote alkaa supistua. Suomen Pankin mukaan tämä tapahtuisi jo 2050-luvulla.

Jos korkeakoulutettujen määrä saadaan nostettua 50 prosenttiin, meillä on edellytykset myönteisemmälle kehitykselle. Osaamisen vahvistuminen tukee investointeja, parantaa yritysten kasvuedellytyksiä ja helpottaa kansainvälisten osaajien houkuttelemista Suomeen. Talous pysyy vakaalla, mutta vaatimattomalla pääasiassa alle yhden prosentin kasvu-uralla.

Suomen Pankin skenaarion mukaan vahvin talouskasvu saavutettaisiin, jos korkeakoulutettujen osuus nostetaan Suomessa 70 prosenttiin, samalla kun myös työn tarjontaa lisäävät investoinnit sekä työperäinen maahanmuutto kasvavat merkittävästi. Bruttokansantuote kasvaa silloin lähivuosikymmenet hyvää 1,2–2,0 prosentin vuosivauhtia.

Koulutustason nosto tekee hyvää työllisyydelle

Koulutustason nosto vaikuttaa myönteisesti työllisyyteen kahdella tapaa: ensinnäkin korkeasti koulutettujen työllisyys on parempi kuin muilla koulutustasoilla ja toiseksi korkeasti koulutetun työvoiman saatavuus houkuttelee työpaikkoja luovia investointeja.

Tarkkaa ennustetta korkeakoulutettujen osuuden kasvun työllisyysvaikutuksesta Suomelle ei ole laadittu. Akavan johdon neuvonantaja ja ekonomisti Eugen Koev hahmottaa koulutustason noston yhteyttä työllisyyteen yksinkertaisella laskelmalla, jossa nuorten korkeakoulutettujen osuus kasvaa ja koulutusryhmien työllisyysasteet pysyvät ennallaan.

Jos nuorten korkeakoulutettujen osuus säilyy nykyisessä noin 40 prosentissa, työllisten määrä on 2050-luvulla pienempi kuin nyt.

Jos nuorten korkeakoulutettujen osuus saadaan nostettua 50 prosenttiin 2030-luvulla, työllisiä olisi silloin noin 20 000 enemmän kuin nyt, ja 2060-luvulla, kun koko työvoimassa koulutettujen osuus nousee 50 prosenttiin, työllisiä on 55 000 enemmän kuin nyt.

Saamme kymmeniä tuhansia ihmisiä töihin jo sillä, että joka toinen nuori suorittaa korkeakoulututkinnon.

Jos nuoria korkeakoulutettuja olisi 70 prosenttia ikäluokasta 2040-luvun puoliväliin mennessä, työllisiä saattaisi olla pitkällä aikavälillä yli 150 000 enemmän kuin nyt. Työllisyysaste 20–64-vuotiailla nousisi yli 81 prosenttiin.

Vain korkeasti koulutettu kansakunta on innovatiivinen ja kehittämishaluinen. Me saamme kymmeniä tuhansia töihin, jos panostamme uutta luovaan tutkimukseen.

Osaamistason yleinen nosto on tärkeää, ja sen lisäksi myös yritykset voivat vaikuttaa Suomen menestykseen. Saamme kymmeniä tuhansia ihmisiä töihin, jos työntekijöillä on mahdollisuus saada koulutusta uusia työelämätaitoja varten.

Nuorten viesti esille

Erityisen tärkeää osaamistason nosto on Suomen nuorten kannalta. Kysymme 20.9. lähtien Jodel-kanavassa, mitä nuoret haluavat sanoa Suomen päättäjille työnäkymistään, työllisyydestä ja tulevaisuudestaan. Nostamme nuorten viestit esiin kampanjassamme ja viemme ne päättäjien tietoon.

Pitkäjänteinen työ osaamisen nostamiseksi on menestyksen avain

Ongelma on selkeä, samoin sen ratkaisu: Suomen osaamistasoa pitää nostaa pitkäjänteisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Osaamistason nosto lisää työtä, mikä puolestaan vahvistaa nuorten tulevaisuudenuskoa. Vahvistamalla nuorten osaamista, työllistymistä ja tulevaisuudenuskoa rakennamme pohjaa menestykselle tulevaisuudessa.

Meidän pitää tarttua toimeen nyt. Hidastelu osaamistason nostossa on virhe, jonka voi tehdä nopeasti, mutta jonka korjaaminen on erittäin työlästä. Ilman osaamista Suomi pysähtyy.

Ajattele.

Jaa viestiä eteenpäin ja lue lisää Akavan eduskuntavaalitavoitteista!