Akavan jäsenmäärä pysyi ennallaan

Akavan liittojen kokonaisjäsenmäärä on 608 811. Edellisvuoden jäsenmäärään verrattuna kasvua oli noin 500.

2.3.2020

– Pidämme jokaista jäsentä tärkeänä. Tarjoamme jäsenillemme ammatillisen yhteisön, monipuolisia palveluja sekä turvaa ja kumppanuutta työuralla, toteaa kehityspäällikkö Ida Mielityinen.  

Vaikka maksavien jäsenten lukumäärä väheni noin 500:lla, kokonaisjäsenmäärä pysyy kuitenkin ennallaan. Tämä selittyy sillä, että jäsenmaksusta vapautettujen jäsenten eli opiskelijoiden ja eläkeläisten lukumäärä kasvoi.

– Akava liittoineen on korkeakoulutettujen yhteisö, jossa tunnetaan työelämän muutokset sekä asiantuntijoiden palveluiden ja turvan tarpeet.

– Akavassa on erittäin aktiivinen opiskelijatoiminta yli 100 000 opiskelijajäsenen voimin. He ovat mukana vaikuttamassa jo opiskeluaikana. Akava on myös opiskelijoille tärkeä vaikuttamisen väylä ja työelämän kumppani, jatkaa Mielityinen.

Akavan liitoista eniten uusia jäseniä sai Tekniikan akateemiset TEK (+1 625). Suhteutettuna edellisvuoden jäsenmääriin eniten puolestaan kasvoi Akavan sairaanhoitajat ja Taja (+21 prosenttia).

Jäsenmäärätiedot on koottu 1. tammikuuta 2020 tilanteen mukaan.

Akavan jäsenmäärätiedot ovat käytettävissä osoitteessa www.akava.fi/jasenmaarat

 

Yhteyshenkilöt

kehityspäällikkö Ida Mielityinen
Puh. +358505940731