Akavalaiset kesälomalla 

Moni viettää parhaillaan ansaittua kesälomaa. Nyt pitäisi palautua sen verran, että jaksaa taas ensi talven.

7.7.2021

Irti työajatuksista

Lappeenrannan taidemuseon amanuenssi Mikko Pirinen on onnistunut omien kesälomiensa aikana pääsemään irti työajatuksista.

– Kerran sain työpaikalta puhelinsoiton kesken kesäloman ja kysyttiin, että tiedänkö, missä jokin taideteos on. Minulla ei ollut mitään tajua, että mistä tässä nyt puhutaan. Vähän kun kelasin, niin ymmärsin, että tämä on työasia.

Työstä irtaantuminen alkaa pikkuhiljaa jo ennen loman alkua.

– Kesäkuun puolivälissä tulee vielä sähköposteja. Sitten kun myöhemmin itse lähettää jonkun viestin, niin tietää ettei niihin tarvitse vastata ennen elokuuta. Työtkin lopetetaan aikaisemmin, aletaan siirtyä lomamoodiin.

Pirisen kesäloma on se tavallinen määrä, neljä viikkoa. Tänä vuonna hän pitää loman yhdessä jaksossa, viime vuonna viikot jaettiin kahteen.

– Työsuhteen alussa otin palkatonta lomaa, kun ei vielä ollut kertynyt lomapäiviä.

Nykyisen työn useamman viikon yhtä mittainen kesäloma tuntuu Pirisestä ruhtinaalliselta. Ennen museotyötä hän oli väitöstutkijana Jyväskylän yliopistossa, eikä silloin töistä päässyt samalla tavalla irti. Yliopistouran aikana ainoa pidempi kesäloma oli ulkomaanmatka kaverin häihin.

Pötköön vai pätkissä

Töistä irti pääseminen ei aina onnistu hetkessä. Keski-Suomen ELY-keskuksen maahanmuuttoasiantuntija Marja Riikonen sanoo, että neljän ja puolen viikon lomasta voi mennä parisen viikkoa ennen kuin ajatukset ovat täysin irti työasioista. Koronavuosina irtautuminen on vielä hitaampaa.

– Ennen tehtiin ulkomaanreissuja loman alkuun, tänä ja viime vuonna ei. Riippuu paljon työtilanteesta, miten pääsee irti.

Riikonen pystyy pitämään lomansa parhaaseen loma-aikaan heinäkuussa. Se on myös työnantajan suositus.

– Ei ole painetta, että pitäisi olla heinäkuussa töissä.

HUS:n vatsaelinkirurgi, lääketieteen tohtori Matti Tolonen kertoo, että hänen kesälomansa on kahdessa jaksossa.

 

HUS:n vatsaelinkirurgi, lääketieteen tohtori Matti Tolonen pitää kesäloman kahdessa pätkässä. Syy siihen on se, että työpaikalla päivystyskirurgiassa pitää olla jatkuvasti tarvittava miehitys paikalla.

– Ylilääkärit valitsevat ensin lomat ja muut sitten jakavat loput.

Tolosella on tänä vuonna ensin yksi lomaviikko kesäkuun puolivälissä ja loput kolme viikkoa heinäkuun puolivälistä eteenpäin.

Riittääkö neljä viikkoa kahdessa pätkässä kesälomaksi?

– Hyvä kysymys. Kahden vanhemman perheessä neljän viikon lomat ei riitä kattamaan lasten lomia. Ennen lapset olivat leireillä, nyt he ovat lomalla jo itsenäisemmin. Parin viikon jaksossa saa kyllä pään nollattua.

Koronavuoden jälkeen loma on tarpeen

Jos loma on tarpeeksi pitkä, siinä työasiat varmasti unohtuvat. Opettajilla on pitkät kesälomat, senhän tietävät kaikki. Vai onko sittenkään?

– Ei työt lopu kevätjuhlaan. Nytkin puhuin juuri työpuhelun, vaikka on jo kesäkuun puoliväli. Oppilasarvioinnitkin ovat nykyään erilaisia, ja niistä tulee kyselyitä, Jyväskylän Huhtasuon yhtenäiskoulun luokanopettaja Marja Miesperä sanoo. Miesperän tavoite on se, että juhannukseen mennessä yöunet olisivat jo hyviä ja siitä alkaisi loma.

Töistä irti päästäminen ei ole Miesperälle helppoa.

– Olin juuri Banksyn näyttelyssä Mäntässä ja sielläkin mietin, että näitä voisi käyttää opetuksessa. Ei työ lopu, kun on tämän valinnut.

Opettajan loma loppuu vähintään muutamaa päivää aikaisemmin kuin koulut alkavat.

– Töihin pitää mennä, kun suunnittelu- ja koulutuspäivät eli vesopäivät alkavat. Tänä vuonna se on 9. elokuuta. Käytännössä menen töihin jo edellisellä viikolla.

Tästä kesälomasta Miesperä toteaa, että nyt jokainen opettaja on kyllä lomansa ansainnut. Koronavuosi on ollut aikamoinen kouluissa.

Kuinka paljon lomaa on tarpeeksi?

Lakialalla painetaan pitkää päivää, ajatellaan. Keväällä Helsingin Sanomissa julkaistiin juttu, jossa nuori naisjuristi kertoi tekevänsä usein töitä myöhään yöhön ja viikonloput läpeensä. Sellaisessa tuskin ehtii juuri kesälläkään lomailemaan.

Oululaisessa Rotio-lakifirmassa työskentelevä juristi Janne Niemi kertoo, että heillä työmäärät pysyvät järkevissä mitoissa. Edellisessä työpaikassa työtunnit saattoivat kasvaa kovasti.

– Kesäloma on nyt vähän hankala kysymys. Riippuu työtilanteesta, että paljonko pystyn pitämään, varmaan kaksi–kolme viikkoa.

Osan lomasta Niemi jättää syksylle, jolloin voisi jo päästä matkustamaan.

 

Kuvassa psykologi Emmi Nousiainen.

Psykologi Emmi Nousiainen kommentoi tutkimustuloksia loman mitasta ja palautumisesta.

 

– Ei ole kunnollista tutkimusnäyttöä siitä, paljonko lomaa tarvitaan kunnon palautumiseen. Osa tutkimustuloksista toteaa, että lyhyet pätkät riittävät ja osa taas, että tarvitaan yksi pidempi jakso, psykologi Emmi Nousiainen kertoo.

– Kokonaisuus vaikuttaa. Oma kokemus siitä, että on voimia, on hyvä mittari. Palautumista pitäisi tapahtua pitkin vuotta, Nousiainen painottaa.

Nousiainen sanoo, että lomalla pitäisi tapahtua fysiologista ja psykologista palautumista. Se onnistuu, jos voi irrottautua työstä ja on jotain erilaista, aktiivista tekemistä.

Loma ei oikein voi olla liian pitkä, jos on tekemistä ja elämäntavat kunnossa, Nousiainen sanoo.

– Jos vaikkapa alkoholin käyttö on runsasta, niin ehkä se on hyväkin, että arki palaa.

Nousiaisen oma loma on viiden viikon jakso, joka alkaa perheen reissulla Lappiin.

 

Teksti: Anssi Koskinen
Kuvat: Lehtikuva (kuvituskuva), kotialbumi (Matti Tolonen ja Emmi Nousiainen)

Lue lisää aiheesta