Kun Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta juhlistamme Suomen 30-vuotista EU-jäsenyyttä, on hyvä hetki pohtia, millaisia vaiheita jäsenyystaival on tuonut meille. Mukaanmeno eurooppalaiseen yhteistyöhön ei ollut läpihuutojuttu aikanaan. Vaikka esimerkiksi ammattiyhdistysliike, elinkeinoelämä ja tiedotusvälineet kampanjoivat Eurooppaan menon puolesta, silloisen pääministeri Esko Ahon täytyi uhata eroamisella, jollei mukaan hypätä. Kansanäänestyksessä yli puolella Suomen alueista enemmistö äänesti jäsenyyttä vastaan.
EU-urille tarvitaan enemmän suomalaisia hakijoita, ja hakijoiksi kaivataan monipuolisista lähtökohdista ja opintotaustoista tulevia osaajia, korostavat Akava ja Arene. Myös ammattikorkeakouluista valmistuneiden kannattaa kiinnostua EU:n uramahdollisuuksista.
Euroopan parlamentin vaalien ja komissaarien valinnan jälkeen on siirrytty hetkeen, jolloin uusi viisivuotinen EU-kausi toden teolla alkaa. Komissio julkaisee jo lähipäivinä ensimmäisiä esityksiään, laajan toimintaohjelman helmikuussa ja sitten mepit ja ministerit alkavat tehdä niiden pohjalta päätöksiä.
Eurooppalaista tutkimusrahoitusta pitää suunnata seuraavalla rahoituskaudella vahvistamaan korkeakoulujen ja työelämän välisiä kumppanuuksia, korostavat Akava ja Arene. Suomen on muun Euroopan tavoin löydettävä uusia ratkaisuja kilpailukyvyn parantamiseksi. Kestävä talouskasvu on rakennettava monipuolisen tutkimuksen ja korkean osaamisen varaan. Tämä edellyttää työelämäläheisen korkeakoulutuksen, soveltavan tutkimuksen ja kehittämistyön rakenteiden ja rahoituksen uudistamista kaikkialla Euroopassa.
Työvoima voi liikkua vapaasti Euroopan unionin alueella, joten Suomesta voi lähteä työnhakuun johonkin toiseen EU-maahan. Työtä voi hakea toisesta EU-maasta menettämättä kotimaan työttömyyskorvausta. Työttömyyspäivärahan saamisen edellytys on, että henkilö on ollut työttömänä työnhakijana kotimaan työvoimatoimistossa vähintään neljän viikon ajan ennen siirtymistään ulkomaille.
Komission puheenjohtajana jatkava Ursula von der Leyen esitteli kesällä alustavia kärkiä EU:n tulevalle viisivuotiskaudelle. Hän ehdotti turvallisuus- ja kilpailukykyasioita aivan kärkeen. Ne ovat Akavallekin aivan olennaisia, mutta eivätpä digitaalinen siirtymä ja vihreä siirtymä ole hävinneet minnekään. Kilpailukykyä rakennetaan paljon osaamisella ja työhyvinvoinnilla sekä työkyvyllä. Ihmisten terveydestä ja terveestä työelämästä on pidettävä huolta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.