Uusi Akava Works -talousennuste alentaa talouden kasvuarviota. Sen mukaan Suomen talous kasvaa 0,8 prosenttia vuonna 2025, kun aiempi ennuste oli 1,5 prosenttia ja 1,7 prosenttia vuonna 2026 aiemman 1,9 prosentin arvion sijaan. Avoimia työpaikkoja on niukasti, joten työttömyydet pitkittyvät ja työttömien määrä nousee yhä. Työllisyyden kohentuminen alkaa syksyllä, ennuste arvioi.
Suomen bruttokansantuote on toipunut aikataulussa, vaikka kasvun moottorit ovat toistaiseksi kateissa. Vienti piristyy maailmankaupan mukana. Yksityinen kulutus elpyy vuonna 2025, kun reaalipalkat nousevat, korot alenevat ja työllisyys alkaa kohentua kesän kynnyksellä. Kokonaistuotanto kasvaa 1,5 prosenttia vuonna 2025 ja 1,9 prosenttia vuonna 2026.
Tuore ennuste arvioi Suomen talouden supistuvan 0,4 prosenttia vuonna 2024 ja kasvavan 1,6 prosenttia vuonna 2025. Talouskasvun ainoana moottorina on yksityinen kulutus vuonna 2024. Vuonna 2025 kokonaiskysyntä kasvaa ja kaikki sen keskeiset komponentit vahvistuvat. Työllisyys heikkenee hieman lisää loppuvuonna 2024 ja alkaa kasvaa jälleen vuonna 2025.
Ilmastonmuutos on aikamme suurimpia haasteita. Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen vihreällä siirtymällä tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia Suomen taloudelle. Tervetuloa tiistaina 21.5. seuraamaan verkkolähetystä tilaisuudestamme, jossa Oxford Economics esittelee laatimansa raportin EU:n ilmastopolitiikan vaikutuksista Suomen talouteen.
Kehysriihen päätökset toivat isoja säästöjä, joilla on kauaskantoiset vaikutukset yhteiskunnassamme. Kasvun edellytyksiä tukevia päätöksiä olisimme Akavassa kaivanneet enemmän, vaikka myönteistäkin antia kehysriihestä tuli, arvioivat asiantuntijamme.
Kehysriihen myönteisiä linjauksia ovat Akavan mielestä, että TKI-panostukset ja perusopetuksen rahoitus säästyivät leikkauksilta. Hallitus teki kehysriihessä isot sopeutustoimet, jotka eivät kohdistuneet juurikaan yrityksiin. Akava pitää epätasapainoisena ratkaisuna, että hallitus lisäsi kansalaisten verorasitusta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.