Ansiotuloverotuksen keventäminen oli palkansaajalle tervetullut puoliväliriihen kasvutoimi, mutta ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistosta jäi karvas maku. Työelämäasiat jäivät lähes sivuosaan ja koulutusleikkaukset ovat ristiriitaisia osaamistason nostotavoitteen kanssa.
Akava kannattaa sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa lainvalmistelun aloittamista yhdistelmävakuutuksesta ja sen saamista lainsäädäntöön. Mallia yhdistelmävakuutukseksi on kehitetty useiden vuosien ajan ja sitä on pohdittu monesta eri näkökulmasta. Yhdistelmävakuutukseen liittyvä tai siihen vaikuttava työttömyysturvalainsäädäntö on tänä aikana muuttunut yhdistelmävakuutukselle suotuisampaan suuntaan.
Akava ja AKY – Akavalaiset yrittäjät korostavat, että työttömyysturvassa pitää ottaa käyttöön yhdistelmävakuuttamisen mahdollisuus. Siinä voisi yhtäaikaisesti kerryttää työssäoloehtoa palkkatyöstä ja yrittäjänä tehdystä työstä.
Akava toteaa sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa muistiosta yhdistelmävakuutukseksi, että mahdollisuus palkansaaja- ja yrittäjäansioiden rinnakkaiseen vakuuttamiseen on tarpeen sekamuotoisesti työllistyvien työttömyysturvan kattavuuden ja tason parantamiseksi. Akava pitää muistiossa mallinnettua ehdotusta pääpiirteittäin riittävänä toteuttamaan yhdistelmävakuutusta koskevan tarpeen, mutta huomauttaa, että joitakin yksityiskohtia on vielä tarpeellista pohtia lisää, esimerkiksi sitä, pitäisikö työnantajayrittäjien...
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.