Akavan lausunto hallituksen esitysluonnoksesta sairausvakuutuslain 5 luvun 8 §:n muuttamisesta

Akava ei pidä sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa ehdotettua korotusta lääkkeiden omavastuukattoon kannatettavana. Omavastuuosuuksia tulisi pikemminkin pienentää, tai ne tulisi pitää nykytasollaan.

28.9.2023

Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta sairausvakuutuslain 5 luvun 8 §:n muuttamisesta

Lausunnonantajan lausunto

Akava ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa asiassa ja toteaa seuraavaa.

Akava ei pidä ehdotettua korotusta lääkkeiden omavastuukattoon kannatettavana. Omavastuuosuuksia tulisi pikemminkin pienentää, tai ne tulisi pitää nykytasollaan.

Akava kiinnittää huomiota siihen, että kansainvälisesti vertaillen maksuosuudet ovat Suomessa korkeita erityisesti avohoidon lääkkeissä. Korkea omavastuukatto on pulmallinen etenkin kalliiden lääkkeiden kohdalla. Omavastuukatto saattaa täyttyä nopeasti, jopa yhden kuukauden aikana. Lääkekatto tulisi olla mahdollista jakaa osiin. Akava pitää tärkeänä, että tätä selvitettäisiin mahdollisimman nopeasti. Lisäksi terveydenhuollon eri maksukattojen kokonaisuutta olisi järkevää tarkastella samanaikaisesti, ja tavoitella maksukattojen yhdistämistä yhdeksi kohtuullisen tasoiseksi maksukatoksi.

Ojala Katri
Akava ry

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 25.8.2023, VN/23633/2023
Lausunnon diaarinumero Dnro 078/62/2023
Lausunnon päiväys 13.9.2023
Laatija Katri Ojala

Lue lisää aiheesta