Järjestöjen kannanotto: Suomen ja EU:n ilmastotavoitteista pidettävä kiinni ja niiden kiristämiseen varauduttava

Elokuussa julkaistu Kansainvälisen ilmastopaneelin raportti havainnollisti, miten ilmastonmuutos on kiihtynyt. Akavan, Climate Leadership Coalitionin, Elinkeinoelämän keskusliiton, Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n johtajat pitävät välttämättömänä, että Suomen ja Euroopan unionin ilmastotavoitteista pidetään kiinni ja että niiden kiristämiseen ilmastonmuutoksen kiihtyessä varaudutaan. Lisäksi allekirjoittajat toivovat systemaattisten varoitusjärjestelmien kehittämistä ilmastonmuutoksen aiheuttamiin kriiseihin.

16.8.2021

Avoin kirje Suomen hallitukselle ja eduskunnalle

 

Arvoisat poliittiset päättäjät,

Elokuussa julkaistu Kansainvälisen ilmastopaneelin raportti havainnollisti, miten ilmastonmuutos on kiihtynyt. Kaikkien raportissa käytettyjen skenaarioiden mukaan 1,5 asteen lämpenemisen taso ylitetään todennäköisesti viimeistään 2030-luvun alkupuolella. Jos päästöjen taso säilyy suurena, globaali lämpötila voi nousta jopa yli kolme astetta vuoteen 2060 mennessä ja Suomessa vielä enemmän. Tällainen kehitys aiheuttaisi vakavia ongelmia muun muassa globaalille ruokaturvalle, kansalaisten terveydelle ja yhteiskuntien vakaudelle.

Me allekirjoittaneet pidämme välttämättömänä, että Suomen Ilmastolakiehdotuksessa kuvatusta hiilineutraaliustavoitteesta ja Euroopan unionin ilmastolain hiilineutraaliustavoitteesta sekä Fit for 55 -ilmastotavoitteista pidetään kiinni. Lisäksi on varauduttava tavoitteiden kiristämiseen ilmastonmuutoksen ja sen seurannaisvaikutuksien, kuten ihmisille ja elinkeinoille vaaraa aiheutuvien tulvien ja metsäpalojen, kiihtyessä. Myös kiristyvien tavoitteiden edellyttämien toimenpiteiden riittävä rahoitus ja tutkimus sekä reilu siirtymä on tehtävä mahdolliseksi.

Toivomme myös Suomen ja muiden asiasta kiinnostuneiden maiden edistävän kansainvälisillä foorumeilla – muun muassa Yhdistyneissä kansakunnissa – sitä, että ilmastonmuutoksen aiheuttamiin kriiseihin kehitetään systemaattiset varoitusjärjestelmät, joiden pohjalta pystytään sopimaan tarvittavat toimenpiteet ennakoivasti. COVID-19-pandemia on osoittanut, että useilla mailla on puutteita uusiin ja yllättäviin kriiseihin varautumisessa sekä niiden ennakoimisen ja lainsäädännön että johtamismallin osalta. Tämä pätee ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistoimiin. Varoitusjärjestelmän globaali edistäminen kannustaisi maita uudistamaan poikkeustilan toimintatapojaan tai luomaan sellaiset. Se myös lisäisi painetta sopia yhteisistä, nopeutetuista ilmastotoimista marraskuun COP26-kokouksessa.

Olemme tehneet ilmastotoimia edustamissamme organisaatioissa jo useita vuosia, ja olemme valmiita lisäämään ilmastotoimia ja yhteistyötä entisestään niin hiilijalanjäljen pienentämisessä, hiilikädenjäljen kasvattamisessa kuin sopeutustoimien ja oikeudenmukaisen siirtymän edistämisessä.

Ystävällisin terveisin

Jarkko Eloranta, puheenjohtaja, SAK

Sture Fjäder, puheenjohtaja, Akava

Jyri Häkämies, toimitusjohtaja, EK

Liisa Laakso, hallituksen puheenjohtaja, Fingo

Juha Marttila, puheenjohtaja, MTK

Antti Palola, puheenjohtaja, STTK

Karl-Henrik Sundström, hallituksen puheenjohtaja CLC

 

Lisätietoja

Jouni Keronen, toimitusjohtaja, Climate Leadership Coalition, puh. 050 4534881

Piia Rekilä, yhteiskunta-asioiden päällikkö, Akava, puh. 044 300 9484

 

Lue lisää aiheesta