Nuoret istuttivat 5 600 taimea Akavan nimikkometsään Utajärvellä

Kesällä 2023 Akava liittoineen osallistui jo neljättä kertaa Suomen 4H-liiton Taimitekoon. Hankkeen tavoite on nuorten työllistäminen sekä uusien hiilinielujen luominen. Kesäkuun 2023 alussa Akavan nimikkometsää istutettiin Utajärvelle Pohjois-Pohjanmaalle yhteensä 2,8 hehtaaria.

15.6.2023
Taimiteko

4H-järjestön Taimiteossa nuoret työllistyvät istuttajina samalla, kun Suomeen saadaan uutta metsää.

Akava-metsää istutettiin jälleen kesäkuun 2023 alussa Taimiteossa. Tänäkin vuonna paikkana oli Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Utajärven Pahkeensuo. Istutuspaikka on vanha turvetuotantoalue.

Akava jäsenliittoineen on mukana Taimiteossa neljättä kesää. Tänä vuonna Taimitekoon osallistuvat Akava ja sen liitoista Agronomiliitto, Akavan Erityisalat, Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu, Myynnin ja Markkinoinnin Ammattilaiset MMA, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Professoriliitto, Tieteentekijöiden Liitto ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut.

12 nuorta istuttivat 5 600 taimea

Tänä kesänä Akavan ja sen liittojen metsäalueelle istutettiin 5 600 puun taimea, mikä vastaa noin 2,8 hehtaaria uutta metsää. Metsää oli istuttamassa kaksitoista Suomen 4H-liiton palkkaamaa nuorta. Istuttamalla puita luodaan Suomeen uutta hiilinielua ja tarjotaan nuorille myönteinen kosketus työelämään merkityksellisen kesätyön kautta.

– On erittäin hienoa olla mukana antamassa nuorille positiivinen ensikokemus työelämästä. Haluamme MMA:ssa edistää hyvää työelämää, mikä on Taimiteonkin ytimessä – samalla ympäristö hyötyy useiksi vuosiksi eteenpäin, iloitsee Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n puheenjohtaja Marko Hovinmäki.

Taimiteko 2023

Taimiteon tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa noin 20 miljoonaa uutta puuta.

Kuka tahansa voi tehdä taimitekoja

Monelle nuorelle Taimiteko ja metsänistutus ovat ensimmäinen kosketus työelämään. Taimiteoilla lujitetaan nuorten luontosuhdetta ja tarjotaan kesätöitä erityisesti yhdeksäsluokkalaisille, joilla voi ikänsä vuoksi olla haastavaa saada kesätyöpaikkaa.

4H-järjestön ja Taimiteko-kumppanien työllistämät nuoret istuttavat kesällä 2023 yli 185 000 kuusen ja männyn taimea 14 paikkakunnalla ympäri Suomea. Nuorten istuttamat taimet kasvavat metsiksi, jotka toimivat pitkäaikaisina hiilinieluina. Taimia istutetaan alueille, jotka eivät ole enää aktiivisen turvetuotannon tai metsä- ja maatalouden piirissä.

Organisaatioiden lisäksi myös yksityishenkilöt voivat osallistua Taimitekoon. Kuka tahansa voi tehdä taimitekoja ja pienikin osallistuminen auttaa.

Taimiteko 2023

Taimiteko työllistää alle 18-vuotiaita nuoria kesätöihin ympäri Suomea. Kaikkiaan tämän kesän Taimiteko-istutuksissa työllistyy yli 140 nuorta.

 

www.taimiteko.fi

www.4h.fi

Istutuskuvat ja -videot: 4H