Työmarkkinajärjestöt: Etätyösuositus huomioitava mahdollisimman laajasti

Työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, KT, SAK ja STTK suosittelevat toimialaliittojen ja työpaikkojen huomioivan etätyösuosituksen niin laajasti kuin mahdollista.

9.3.2021

Valtioneuvosto antoi lokakuussa valtakunnallisen etätyösuosituksen, joka on voimassa toistaiseksi. Voimassaoloa tarkastellaan kesäkuun loppuun mennessä. Viime viikkoina tautitilanne on merkittävästi heikentynyt, minkä vuoksi Suomi siirtyi tämän viikon alussa kolmen viikon sulkutilaan. Sulkutilassa kontakteja rajoitetaan mahdollisimman kattavasti.

Työmarkkinajärjestöt suosittelevat toimialaliittojen ja työpaikkojen huomioivan etätyösuosituksen niin laajasti kuin mahdollista. Yritykset ja työpaikat arvioivat eri työtehtäviensä tarpeet, ja määrittelevät suojaustoimenpiteet sekä lähi- ja etätyön käytännöt yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, työnantajan on huolehdittava tarvittavista suojaustoimenpiteistä ja ohjeistettava työntekijöitä altistumisvaaran välttämiseksi.

Etätyö vähentää fyysisiä lähikontakteja työpaikoilla ja myös työmatkoihin liittyviä tartuntoja esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä.

Työterveyslaitoksen ohje etätyöhön: https://hyvatyo.ttl.fi/koronavirus/ohje-etatyohon

Allekirjoittajina
Jarkko Eloranta, SAK
Sture Fjäder, Akava
Jyri Häkämies, EK
Markku Jalonen, KT
Antti Palola, STTK

Yhteystiedot haastatteluja varten

Jarkko Eloranta, haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemen kautta p.  0400 969 633
Sture Fjäder, p. 0400 609 717
Jyri Häkämies, p. 040 841 7779
Markku Jalonen, p. 040 547 7710
Antti Palola, p. 040 509 6030

Lue lisää aiheesta