Akava jätti eriävän mielipiteen OKM:n työryhmän loppuraporttiin korkeakoulujen rahoitusmalleista Tiedotteet 02.03.2017 Tiedotteet 02.03.2017 Akava on jättänyt eriävän mielipiteen tänään julkaistuun opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän esitykseen korkeakoulujen rahoitusmalleista. Työryhmän raportissa esitetään laadullisen työllistymisen sisällyttämistä korkeakoulujen rahoitusmalleihin. Akava huomauttaa, että korkeakoulutettujen työllistymisen haasteet eivät tule raportin esittämillä tavoilla riittävästi esiin. Etusivu AjankohtaistaTiedotteet ja uutisetAkava jätti eriävän mielipiteen OKM:n työryhmän loppuraporttiin korkeakoulujen rahoitusmalleista Työllistymisen huomioiminen korkeakoulujen rahoituksessa on Akavan pitkäaikainen tavoite, ja korkeakouluja tuleekin palkita korkeakoulutettujen sekä määrällisestä että laadullisesta työllistymisestä. Määrällisellä työllistymisellä tarkoitetaan työllistymistä ylipäätään. Laadullinen työllistyminen edellyttää, että työ on asiantuntijatyötä. – Työryhmän esittämä rahoitusmalli perustuu liiaksi valmistuneiden itsensä tekemiin arvioihin työllistymisestään. Ne eivät yksin riitä kertomaan korkeakoulutettujen työllistymisestä, kommentoi Akavan asiantuntija Ida Mielityinen. Akavan mukaan työryhmän esittämä uraseurantakysely on tarpeellinen, mutta yksinään riittämätön työkalu tuomaan esiin korkeakoulutettujen työllistymisen todellista tilannetta. Akava on saanut tukea tälle näkemykselle muilta työryhmän jäseniltä. – Korkeakoulutettujen laadullisesta sijoittumisesta on saatavissa tutkimuksellisesti kestävää tietoa esimerkiksi Tilastokeskuksen ammattiasemaluokituksesta. Sen yhdistäminen työryhmän esittämään uraseurantakyselyyn mahdollistaisi työllistymisen paremman tarkastelun, Mielityinen ehdottaa. Akavan mukaan laadullisen työllistymisen kysymykset ovat jääneet liian vähälle huomiolle sekä valtakunnallisessa koulutuksen ennakoinnissa että korkeakoulujen omassa toiminnassa. – Vaikka korkeakoulutetut työllistyvät varmemmin ja paremmin kuin vähemmän koulutetut, myös tietyillä korkeakoulutetuilla ryhmillä on ollut pitkään ongelmia työllistymisessä. Huolestuttavan suuri osa korkeakoulutetuista työskentelee työtehtävissä, jotka eivät edellyttäisi korkeakoulututkintoa. Tämä tarkoittaa usein myös sitä, ettei näillä ryhmillä ole mahdollisuutta edetä urallaan tai työ ei kehitä osaamista sillä tavoin kuin asiantuntijatyön pitäisi, Mielityinen kommentoi. Lisätietoa antaa Ida Mielityinenasiantuntijaida.mielityinen@akava.fi+358505940731