Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta Tiedotteet 1.9.2026 Tiedotteet 1.9.2026 Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista. Etusivu AjankohtaistaTiedotteet ja uutisetAkava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta – Hallituksen budjettiriihi pidettiin tilanteessa, jossa liikkumavara on pieni julkisen talouden sopeutuspaineiden takia. Budjettiriihessä olisi kuitenkin mielestämme pitänyt panostaa osaamis- ja koulutustason nostoon, sillä Suomen sijoitus näissä vajoaa yhä useiden kansainvälisten mittareiden mukaan. On kuitenkin kiistämätöntä, että osaaminen ja koulutus ovat työllisyyden ja kasvun kivijalka, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren. – Korostamme, että korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus ikäluokasta pitää saada nostettua mahdollisimman nopeasti viiteenkymmeneen ja myöhemmin kuuteenkymmeneen prosenttiin, kuten opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemassa korkeakouluvisiossa on tavoitteena. Jotta tähän päästään, hallituksen pitäisi aloittaa koulutustason nostoa koskevan parlamentaarisen sopimuksen valmistelu vielä tällä vaalikaudella, Löfgren vaatii. – Korkeakoulutettujen työttömyys on edelleen ennätyksellisen korkealla, ja siihen nähden budjettiriihen anti oli pettymys. Korkeakoulutettujen työllisyyspalveluja olisi pitänyt parantaa, sillä ne toimivat korkeakoulutettujen työttömien kannalta heikosti. Työttömyysturvalla tapahtuvaa opiskeluoikeutta olisi tullut laajentaa ja mahdollistaa työllistymissetelin käyttö korkeakouluharjoittelijan palkkaamiseen, Löfgren sanoo. – Budjettiriihessä olisi ollut otollinen tilaisuus täsmentää yrittäjäeläkkeistä aiemmin tehtyjä päätöksiä, mutta se jäi kuitenkin käyttämättä. Eläkemaksujen tulisi määräytyä siirtymäajan jälkeen kaikilla yrittäjillä vain verotettavien ansiotulojen mukaisesti. YEL-uudistuksen ei pitäisi kasvattaa veronmaksajien nykyistä maksuosuutta ja siirtää yrittäjäeläkkeiden rahoitusta aikaisempaakin enemmän palkansaajan kontolle, Löfgren toteaa. Akava pitää myönteisenä yritystukikriteerien vaikuttavuutta parantavia linjauksia, jotka vastaavat Akavan tavoitteita. Jaa somessa: Jaa Blueskyssä Jaa viestipalvelu X:ssä Jaa LinkedInissä Jaa Facebookissa https://akava.fi/uutiset-ja-tiedotteet/akava-osaamis-ja-koulutustason-nosto-jai-budjettiriihessa-huomiotta/ Kopioi linkki leikepöydälle Linkki kopioitu Lisätietoa antaa Maria Löfgrenpuheenjohtajamaria.lofgren@akava.fi+358405682798