Akavalainen Logo

Akavalainen – kiinnostavia artikkeleita akavalaisten työstä, arjesta ja koulutuksesta. Ajankohtaista luettavaa Akavan ja akavalaisten näkökulmista.

Mitä eläkeneuvottelut ja eläkeuudistus tarkoittavat?

Kerromme artikkelissamme, miksi eläkeneuvotteluja käydään ja millaisella aikataululla ne etenevät. Saat artikkelistamme tärkeää tietoa työeläkkeistä ja niiden rahoituksesta.

14.10.2024
Lue lisää

Työkyvyttömyyseläkkeissä ja sairauspoissaoloissa muutosta sekä hyvään että huonoon suuntaan 

Eläketurvakeskus ETK:n tietojen mukaan työkyvyttömyyseläkkeiden kokonaismäärä on laskenut huomattavasti 2000-luvulla. ETK:n tilastoista tehdyn tutkimuksen mukaan työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on peräti puolittunut. Samaan aikaan hylättyjen eläkepäätösten osuus on kasvanut.

10.10.2024
Lue lisää

Akavan asiantuntijat arvioivat budjettiriihen satoa: niukasti kasvutoimia, TKI-panostukset valonpilkku

Asiantuntijamme pohtivat budjettiriihen päätöksiä ja niiden merkitystä. Riihi ei tuonut kovin paljoa uutta ja kasvutoimia olisi tarvittu lisää. Osaajapulan ratkaisut jäivät puuttumaan. Myönteistä oli esimerkiksi, että julkiset TKI-panostukset turvattiin.

4.9.2024
Lue lisää

Maahanmuuttopolitiikalla on iso merkitys kansainvälisille osaajille

Hallitusohjelmakirjaukset uhkaavat panna kolmansista maista Suomeen muuttavat henkilöt ahtaalle. Niin sanottu kolmen kuukauden sääntö muuttaisi työperusteisen oleskeluluvan määräyksiä niin, että Suomesta on poistuttava, jos henkilön työsuhde loppuu eikä hän ole kolmen kuukauden kuluessa löytänyt uutta työtä. Lausunnolla olleessa lakiesityksessä kirjauksia on lievennetty muun muassa erityisasiantuntijoiden osalta. Haastattelimme Suomeen muuttanutta tutkijaa ja liittojemme asiantuntijoita mahdollisista muutoksista.

22.8.2024
Lue lisää

Monimuotoinen työyhteisö on kilpailuvaltti 

Heteronormatiiviset oletukset ovat eilispäivää, korostivat Akavan, SAK:n ja STTK:n Pride-työelämätapahtuman panelistit. Monimuotoisuutta arvostavassa työyhteisössä on turvallinen ilmapiiri, jossa jokainen saa äänensä kuuluviin, eikä kenenkään tarvitse pelätä syrjintää tai häirintää. 

26.6.2024
Lue lisää

Hyvinvointialueuudistuksen keskellä ja kireässä taloustilanteessa etsitään keinoja kehittää työnjakoa

Sotealan työntekijöitä edustavat Akavan liitot näkevät hyvinvointialueuudistuksen pulmina esimerkiksi heikentyneen tiedonkulun ja kovat säästöpainet. Ison organisaatiouudistuksen keskellä pyritään kehittämään työnjakoa ja omaksumaan uusia, toimivampia työkäytäntöjä. 

18.6.2024
Lue lisää