EU:n aluepolitiikka uudistettava
EU:n yhteinen aluepolitiikka ei toimi enää ajan tarpeiden mukaisesti. Sitä tulisi uudistaa. EU:n aluepolitiikan eli koheesiopolitiikan lähtökohta on näkemys, että alueiden väliset kehityserot EU:ssa ovat suuret. Niin suuret, että asia on ongelma tietysti vähiten kehittyneille alueille, mutta hidastaa vahvempienkin kasvua ja kehitystä. Tämän ajattelun perustalta EU on jo pitkään käyttänyt noin kolmanneksen eli noin 50 miljardia euroa vuodessa budjeteistaan yhteisen aluepolitiikan rahoittamiseen. EU määrittelee sen sisällön, rahan määrän ja pelisäännöt.
Akavalaiset ilmastotyössä: Tiina Halttunen, Lauttasaaren ala-asteen opettaja, kasvatustieteen maisteri, OAJ:n jäsen
”Opettaja ei ole maljantäyttäjä, vaan tulensytyttäjä” – oli oppilaineen ilmastomielenosoituksessa jo 12 vuotta sitten.
Vain tiede voi taltuttaa koronan
Koronakriisi on saanut ihmiset suorastaan ahmimaan tietoa: uutisia, ajankohtaisohjelmia, tiedeuutisia. Kansainvälinen tiedeyhteisö yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa ponnistelee pandemian taltuttamiseksi kaikin keinoin. Mukana ovat virologien ja lääketieteen ammattilaisten lisäksi matemaatikot, tilastotieteilijät, IT-ammattilaiset sekä eri alojen osaajat mitä laaja-alaisimmin.
Miten toimin, jos minut lomautetaan tai jään työttömäksi?
Kokosimme käytännön ohjeita ja tärkeitä tietoja lomautus- ja työttömyystilanteeseen.