Akava toteaa sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa muun muassa, että esityksen taustalla olevat tavoitteet – maahanmuuttajataustaisten perheiden nopeampi kotoutuminen, vanhempien vahvempi kiinnittyminen työmarkkinoille sekä lasten aikaisempi osallistuminen varhaiskasvatukseen – ovat kannatettavia ja yhteiskunnan kannalta tärkeitä.
Esitysluonnoksen tavoitteena on sujuvoittaa viranomaisten välistä tietojenvaihtoa rikosten torjumiseksi ja ehkäisemiseksi. Viranomaisten välinen tietojenvaihto luo edellytyksiä myös viranomaisten tehokkaammalle ja oikea-aikaisemmalle valvonnalle ja varhaiselle puuttumiselle. Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK kannattavat esityksen tavoitteita ja kiinnittävät lausunnossaan huomiota työsuojeluviranomaisen tiedonsaantioikeuksien laajentamiseen. Työsuojeluviranomaisen osalta esityksen tavoitteena on tehostaa työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjuntaa mahdollistamalla sekä Ulosottolaitoksen että Verohallinnon oma-aloitteinen tietojen luovuttaminen työsuojeluviranomaisille sekä esitutkintaviranomaisille silloin, kun viranomaiset omassa tehtävässään saavat tietoonsa työsuojeluviranomaisen valvontatehtäviin liittyvää tietoa taikka saavat tietoonsa seikkoja, joiden perusteella syntyy viranomaisessa epäily mahdollisesta työperäistä hyväksikäyttöä taikka ihmiskauppaa koskevasta rikoksesta. Tältä osin tavoitteena on tehostaa harmaan talouden torjuntaan liittyvien viranomaisten ja työsuojeluviranomaisten yhteistyötä työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi.
Akava pitää lausunnossaan valtion ravitsemusneuvottelukunnalle työikäisten ruokailusuositusta tarpeellisena osana tukemassa terveyttä ja työkykyä. Akava pitää hyvänä, että työikäisten ravitsemusta tarkastellaan sekä työn että työympäristön näkökulmasta. Akava kannattaa suosituksen linjauksia ja esittää, että suositus huomioi kattavammin työn monimuotoisuuden ja monipaikkaisen työn, työturvallisuuden ja palautumisen merkityksen.
Akava pitää lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle uudistusta tärkeänä osana jatkuvan oppimisen kehittämistä ja kannattaa esitettyjä muutoksia.
Akava pitää lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle erittäin kannatettavana tavoitetta tarjota korkeakoulututkinnon suorittamisen mahdollisuus mahdollisimman monelle sitä vielä vailla olevalle.
Akava pitää lausunnossaan valtiovarainministeriölle hallituksen esityksen tavoitteita kannatettavina eikä tässä yhteydessä esitä lisäkommentteja.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.