Akava pitää sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa myönteisenä, että nuorten pääsy ammatilliseen kuntoutukseen ilman sairaus- tai vammadiagnoosia säilytetään. Akava kiinnittää huomiota siihen, että nuorten ammatilliseen kuntoutukseen on tehty melko hiljattain muutoksia. Myöskään aiempien muutosten pidempiaikaisia vaikutuksia ei ole ehditty vielä arvioida.
Akava toteaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle osallistuneensa esityksen valmisteluun ja pitävänsä esitystä pääosin kannatettavana. Akava pitää tärkeänä, että työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnossa ja toimivassa johdossa on riittävä pätevyys ja kokemus.
Akava pitää lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle varsinaisia tavoitteita kannatettavana. Tärkeintä on varmistaa nopea hoitoon pääsy, hoidon laatu, vaikuttavuus ja jatkuvuus. Tavoitteet eivät kuitenkaan esitetyllä uudistuksella toteudu.
Akava toteaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa muun muassa, että Suomen tulee vahvistaa ilmastopolitiikkaansa sektoreilla, joissa päätetyt toimet eivät vie kohti 2030- ja 2035-tavoitteita. Politiikkatoimien olisi niihin liittyvien epävarmuuksien vuoksi suotavaa olla kunnianhimoisempia kuin tavoitteen saavuttaminen rimaa hipoen.
Akava pitää lausunnossaan valtioneuvoston kanslialle erittäin tärkeänä valtioneuvoston toimia yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi. Akava on valmis yhteistyöhön työelämän ja koulutuksen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi, kaikenlaisen syrjinnän poistamiseksi ja näihin liittyvien toimenpiteiden jalkauttamiseksi.
Akava pitää lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle tärkeänä, että terapiatakuun toteuttamiseen otetaan mukaan laajasti sote-alan perustason palveluita monialaisen ja moniammatillisen osaamisen hyödyntämiseksi. Perustason palveluita on edelleen vahvistettava, jotta erikoissairaanhoidon kuormitusta pystytään vähentämään. Akava korostaa tutkimuksen, osaamisen ja osaajien merkitystä terapiatakuun toteuttamisessa. On myös tärkeää, että henkilöstön eettisesti kestävän työn teon mahdollisuuksia ja sen kokemusta vahvistetaan.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.