Akava on jättänyt lausuntonsa hallituksen esityksestä, joka koskee työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamista. Akava vastustaa hallituksen pyrkimystä rajata palkankorotustasoja lainsäädännöllä, sillä tämä jäykistää työmarkkinoita ja aiheuttaa erilaisia työmarkkinoiden ennustettavuutta uhkaavia riskejä.
Akava vastustaa hallituksen esitystä työmarkkinamallin muuttamisesta. Pidämme esitystä tarpeettomana ja ennakoimme sen aiheuttavan epävakautta ja epäselviä tilanteita työmarkkinoilla. Tasa-arvon edistämisen kannalta esitys on huolestuttava ja sisältää merkittäviä riskejä palkkatasa-arvon toteutumiselle.
Akava toteaa lausunnossaan valtioneuvoston kanslialle muun muassa, että oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa lainsäädäntö, käytännön toimet ja ihmisten asenteet tukevat kaikki yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä syrjimättömyyttä. Toimenpideohjelman toimet nostavat ansiokkaasti esille asenteisiin vaikuttamisen tietoisuutta lisäämällä, mutta varsinaiset lainsäädäntötoimet puuttuvat. Tämä on Akavan mielestä ohjelman suurin heikkous.
Akava pitää lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle valitettavana ehdotusta kumota Työkanava Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annettu laki.
Akava pitää lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle hallituksen esitysluonnosta lukiolain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta pääsääntöisesti kannatettavana, mutta kaipaa sisältöön muutamia tarkennuksia. Sen mukaan kaikkien ehdotettujen muutosten tulee tukea lukion päätehtävää: antaa nuorelle jatkossakin laaja yleissivistys, jolla taataan parhaimmat valmiudet jatko-opintoihin ja työhön.
Lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle palkansaajakeskusjärjestöt toteavat muun muassa, että Suomen työelämässä on paljon työntekijöiden hyväksikäyttöä, joka ilmenee vakavista ihmiskaupan tunnusmerkit täyttävistä työvoiman hyväksikäytön ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän muodoista työntekijöiden alipalkkaukseen. Leimaavaa näissä vakavuusasteeltaan erilaisissa tapauksissa on työnantajan taloudellisen hyödyn tavoittelu työntekijän kustannuksella.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.