Akava korostaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle, että esitysten vaikutukset apteekkiverkoston kattavuuteen, lääkkeiden saatavuuteen, palveluiden saavutettavuuteen sekä huoltovarmuuteen on tärkeää arvioida huolellisesti. Esimerkiksi sivuapteekkivähennyksen poisto saattaa vaarantaa apteekkiverkoston kattavuuden ja sivuapteekkitoiminnan. Akava korostaa lääkehoidon rationaalisuutta ja farmaseuttisen osaamisen merkitystä lääkeneuvonnassa ja hoitoon ohjauksessa.
Palkansaajakeskusjärjestöt huomauttavat lausunnossaan, että hallitus on käynnistänyt arvioinnin yrittäjien eläkejärjestelmän (YEL) kehittämistarpeista, ja selvityksen määräaika on 30.11.2025. Olisi ollut tarkoituksenmukaista, että YEL:iin tehtäisiin muutoksia tämän kokonaisarvion valmistuttua eikä vaiheittain.
Akava pitää lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle tärkeänä, että hallitus on toteuttamassa ohjelmansa mukaisesti huoltovarmuuslainsäädännön kokonaistarkastelun.
Akava kannattaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle esitettyjä muutoksia ja pitää niitä perusteltuina ja tarpeellisina todeten muun muassa, että esitys parantaa raskaana olevien työturvallisuutta. Osittainen erityisraskausraha parantaa raskaana olevien työntekijöiden mahdollisuutta työskennellä raskausaikana raskausvapaan alkamiseen saakka ja osaltaan vaikuttaa tasa-arvoisemmin esim. ura- ja palkkakehitykseen.
Lausunnossaan valtiovarainministeriölle Akava kannattaa tehtyä ehdotusta todeten muun muassa, että palveluiden digitalisointi ja sähköinen asioiminen ovat parhaita tapoja parantaa tuottavuutta.
Akava kommentoi lausunnossaan valtiovarainministeriölle luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle koskien mm. vuoden 2026 tuloveroasteikkoa, tuloverolain muuttamista ja eräitä muita verolakeja. Ehdotetut lakimuutokset perustuvat hallitusohjelmaan ja kevään kehysriihessä tehtyihin päätöksiin. Lakien on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2026 alusta.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.