Akava kiittää lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle mahdollisuudesta lausua tärkeässä asiassa. Työ- ja osaamisperusteinen maahanmuutto on välttämätöntä Suomen talouskasvulle ja hyvinvointiyhteiskunnan säilymiselle. Suomen väestön ikääntyminen ja työelämän kohtaanto-ongelmat edellyttävät vaikuttavia toimia. Työnteko-oikeuden laajentaminen työvoimapula-aloille on oikeansuuntainen, mutta nykymuodossaan ehdotettuna riittämätön ja väärin kohdennettu.
Lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle Akava toteaa muun muassa, että luonnoksen vaikutusarviot keskittyvät lähinnä Kelan toimintaan. Esitysluonnoksessa ei arvioida vaikutuksia Kelan asiakkaisiin, tai kuvata, aiheuttaako esimerkiksi tiedonsaantioikeuden laajentaminen muille toimijoille lisäkustannuksia.
Lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle Akava kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Akavalla ei ole huomautettavaa.
Akava kannattaa sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa esitettyjä laki- ja asetusluonnoksia. Ehdotetut muutokset tarkentavat määräyksiä ja edesauttavat ennaltaehkäisyä ja toimia, joilla altistumista asbestipölylle sekä altistumisesta johtuvia terveysriskejä voidaan vähentää.
Opetus- ja kulttuuriministeriölle antamassaan lausunnossa Akava pitää esitettyjä toimenpiteitä kannatettavina.
Akava vastustaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista ja varoitusmenettelysäännösten väljentämistä. Akava ei hyväksy esitettyjä irtisanomissääntelyn muutoksia, jotka heikentäisivät merkittävästi työntekijän asemaa ja työsuhdeturvaa.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.