Komission puheenjohtajana jatkava Ursula von der Leyen esitteli kesällä alustavia kärkiä EU:n tulevalle viisivuotiskaudelle. Hän ehdotti turvallisuus- ja kilpailukykyasioita aivan kärkeen. Ne ovat Akavallekin aivan olennaisia, mutta eivätpä digitaalinen siirtymä ja vihreä siirtymä ole hävinneet minnekään. Kilpailukykyä rakennetaan paljon osaamisella ja työhyvinvoinnilla sekä työkyvyllä. Ihmisten terveydestä ja terveestä työelämästä on pidettävä huolta.
Oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseen pitää kiinnittää erityistä huomiota sekä kotimaassa että eurooppalaisella tasolla, korostavat Akava ja Juristiliitto. Järjestöt korostavat myös oikeudenhoidon resursseja ja riippumatonta tuomioistuinlaitosta keskeisenä osana oikeusvaltion toteutumista. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren ja Juristiliiton puheenjohtaja Tuula Linna nostivat teemat esille tavatessaan tänään pääministeri Petteri Orpon.
Akava korostaa sisäministeriölle antamassaan lausunnossa sitä, että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden hyvä huolehtiminen edellyttää poliisin, tullin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen resurssien varmistamista. Sama koskee tuomioistuinlaitoksen voimavaroja, jotta kansalaiset saavat asiansa käsittelyyn ilman tarpeetonta viivytystä.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.