Hallitusohjelman suojelutyötä koskevaa lainsäädäntöä on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä. Akava ei hyväksy työrauhalainsäädäntöön esitettyjä työtaisteluoikeuden rajoituksia. Suojelutyöstä ei tule säätää yleisellä lainsäädännöllä hallituksen esitysluonnoksessa esitetyllä tavalla. Kyse on perus- ja ihmisoikeutena suojatun työtaisteluoikeuden rajoittamisesta. Sääntely ei ole perusoikeusrajoitusten näkökulmasta riittävän täsmällistä ja tarkkarajaista, eikä sääntelylle ole painavaa yhteiskunnallista tarvetta, koska suojelutyö ei ole aiheuttanut pääsääntöisesti ongelmia.
Lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle Akava vastustaa hallituksen esitystä työmarkkinamallin muuttamisesta. Pidämme esitystä tarpeettomana ja ennakoimme sen aiheuttavan epävakautta ja epäselviä tilanteita työmarkkinoilla. Tasa-arvon edistämisen kannalta esitys on huolestuttava ja sisältää merkittäviä riskejä palkkatasa-arvon toteutumiselle.
Akava on jättänyt lausuntonsa hallituksen esityksestä, joka koskee työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamista. Akava vastustaa hallituksen pyrkimystä rajata palkankorotustasoja lainsäädännöllä, sillä tämä jäykistää työmarkkinoita ja aiheuttaa erilaisia työmarkkinoiden ennustettavuutta uhkaavia riskejä.
Akava vastustaa hallituksen esitystä työmarkkinamallin muuttamisesta. Pidämme esitystä tarpeettomana ja ennakoimme sen aiheuttavan epävakautta ja epäselviä tilanteita työmarkkinoilla. Tasa-arvon edistämisen kannalta esitys on huolestuttava ja sisältää merkittäviä riskejä palkkatasa-arvon toteutumiselle.
Lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle Akava viittaa neuvottelujärjestöjensä Ylemmät toimihenkilöt YTN ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon lausuntoihin. Akava huomauttaa, että valtakunnansovittelijan käsien sitominen tiettyyn palkantarkastustasoon murtaa instituution merkityksen, tekee valtakunnansovittelijan tehtävän tarpeettomaksi ja lisännee työrauhahäiriöitä. Lisäksi Akava huomauttaa muun muassa, että hallituksen aie vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia muuttamalla työriitalakia on ristiriidassa Suomen kansainvälisten velvoitteiden kanssa ja rikkoo työmarkkinaosapuolten sopimusautonomiaa. Työmarkkinoiden kehittämiseen tarvitaan avointa ja luottamuksellista keskustelua. Työmarkkinamallin rakentamiselle liittojen ja neuvottelujärjestöjen kesken pitää antaa riittävästi aikaa, jotta siihen sitoudutaan laajasti, Akava toteaa.
Akava ilmoittaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa kannattavansa työryhmän mietinnössä esitettyjä muutosehdotuksia ja pitävänsä tärkeänä, että jatkossa sovittelujärjestelmän uudistamista tarkastellaan ja valmistellaan laajemmin.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.