Akavalaiset ilmastotyössä: Emilia Mikkola, Flow Festivalin tuotantopäällikkö, kulttuurituotannon maisteri, Akavan Erityisalojen jäsen
Taiteella ja kulttuurilla on suuret mahdollisuudet ympäristöasenteiden muuttamiseen. – Taiteen ja kulttuurin merkitys on valtava ilmastotyössä. Haluamme tarjota elämyksiä kestävällä tavalla, sanoo Emilia Mikkola, Flow Festivalin tuotantopäällikkö ja kulttuurituotannon maisteri. Hän kuuluu Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:hyn.
Euroopan talouden elpyminen koronasta on samalla myös hyppy uuteen
Suomi ja maailmantalous eivät enää palaa ennalleen kun koronakriisistä noustaan. Tämä kriisi on ollut poikkeuksellinen monin tavoin. Usein kriisien vaikutuksia yliarvioidaan lyhyellä aikavälillä ja aliarvioidaan pitkällä aikavälillä. Kun koronakriisi on vihdoin takana, mihin voi vielä mennä vuosi, moni asia arjessamme voi palata hämäävänkin tutulle raiteelleen.
Kriisit ja viisaudet
EU-viisauden keskeisiin hokemiin kuuluu tämä: jokainen kriisi voimistaa. Epäilen vahvasti. Olen istunut parlamentissa jo kahdeksan vuotta ja nähnyt erilaisia kriisejä. Osa niistä on itse asiassa heikentänyt järjestelmää lähinnä sen takia, että kriisit ja niiden ratkaisut ovat horjuttaneet kansalaisten uskoa toimijoiden luotettavuuteen.
Kollegoista mentoriksi ja aktoriksi
Mentori on valmentaja, opettaja ja kannustaja. Mentori tukee aktoria, opastusta kaipaavaa kollegaa. Haastattelussamme mentori ja aktori -pari Suomen Lakimiesliiton mentorointiohjelmasta ja Suomen Ekonomien mentorointiohjelmasta vastaava uravalmentaja.
Ikääntyviä syrjitään, vaikka syväosaamista kannattaisi hyödyntää
Suomen Ekonomien selvityksen mukaan yli 55-vuotiaista ekonomeista 80 prosenttia on kokenut ikäsyrjintää työnhaun yhteydessä. Työsuhteen aikana epäoikeudenmukainen kohtelu tuntuu arvostuksen puutteena ja urakehityksen pysähtymisenä.