Akavan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi tekoälyasetuksen toimeenpanoa koskevaksi lainsäädännöksi
Akava toteaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa suhtautuvansa annettuun asetukseen myönteisesti. Akava korostaa sen tärkeyttä, että kansallisilla toimeenpanevilla viranomaisilla on riittävät resurssit ja asiantuntemus tekoälyasetukseen liittyvien tehtäviensä hoitamiseen.
Akavan lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi sairausvakuutuksesta korvattavan taksimatkan enimmäishinnasta vuonna 2025
Akavalla ei ole huomautettavaa asiaan.
Akavan lausunto oikeuslaitostyöryhmän alustavista toimenpide-ehdotuksista
Akava kannattaa lausunnossaan oikeusministeriölle esitettyä ehdotusta (93.) työtuomioistuinta koskevan sääntelyn selvitystyöstä. Työtuomiostuimen kokoonpanon osalta Akava pitää tärkeänä, että nykyinen sääntely työsuhteisiin perehtyneiden työmarkkinajäsenten osalta säilyy mahdollisimman kattavana jatkossakin.
Akavan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamisesta
Opetus- ja kulttuuriministeriölle antamassaan lausunnossa Akava toteaa, että tutkimusinfrastukruurikomitean muuttaminen tutkimusinfrastruktuuritoimikunnaksi on kannatettavaa. Akava pitää muutosta perusteltuna.
Akavan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi yleisradioverosta annetun lain 2 §:n, arvonlisäverolain ja Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain 22 a §:n muuttamisesta
Akava toteaa lausunnossaan valtiovarainministeriööe, että sillä ei ole huomautettavaa. Esitykset perustuvat parlamentaarisen työryhmän esityksiin, joten niillä on laaja tuki.
Akavan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta
Akava esittää lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle huolensa hallituksen päätöksistä leikata merkittävästi kotoutumistoimien rahoitusta ja edistää samanaikaisesti muita maahanmuuttoa rajoittavia tavoitteitaan.