Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu: Työelämän tulevaisuus ja taloudelliset huolet kuormittavat korkeakouluopiskelijoita
Paitsi opiskelu ja valmistuminen, myös tulevaisuus huolettaa nuoria korkeakouluopiskelijoita. Minkälaiseen työelämään valmistun? Saanko työpaikan? Riittääkö osaamiseni? Onko osaamiseni oikeanlaista työelämään? Jaksanko työelämän epävarmuutta?
Insinööriliitto IL: Insinööriliitto nosti opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden palkkasuosituksia
Uransa alkutaipaleella olevien insinöörien työpaikkojen määrä kasvanee ensi vuonna, kun talous alkaa kasvaa.
Insinööriliitto IL: Suomi tarvitsee osaamista kansainvälisessä kanssakäymisessä
Kansainvälisyysosaaminen on Suomessa ja maailmalla noussut entistä tärkeämmäksi tekijäksi kilpailukyvyn ja taloudellisen kasvun kannalta. Nykytilanne herättää huolta, sillä kansainvälisyysosaamisen kehittymisessä on isoja haasteita, joita koko yhteiskunta ei ota riittävän vakavasti.

Eläinlääkärit Chita ja Timo Wahlroos saivat Akavan yrittäjäpalkinnon – Työtä yrittäjänä suurella sydämellä
– Tavoitteenamme on, että jokainen asiakkaamme ja työntekijämme tulee kohdatuksi, korostavat eläinlääkärit Chita ja Timo Wahlroos. Heidän perheyrityksensä Eläinklinikka Avec tarjoaa Porvoossa ja Turussa monipuolisesti eläinlääkäripalveluja. Suomen Eläinlääkäriliitto teki ehdotuksen jäsentensä palkitsemisesta Akavan yrittäjäpalkinnolla.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Ilmatieteen laitoksen yt-neuvottelut päättyivät, henkilöstö: ”Irtisanomiset ovat suuri pettymys”
Ilmatieteen laitoksen lokakuun puolivälissä alkaneet yt-neuvottelut ovat päättyneet.
SAFA, ATL ja MARK selvitti: arkkitehtien lomautukset edelleen yleisiä – myös maisema-arkkitehdeilla epävarmuus lisääntynyt
Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA), Arkkitehtitoimistojen Liiton (ATL) ja Suomen maisema-arkkitehtiliiton (MARK) toteuttaman kyselyn mukaan arkkitehtien lomautukset ovat säilyneet samalla tasolla kuin puoli vuotta sitten tehdyssä kyselyssä, mutta yleistyneet maisema-arkkitehdeilla. Julkiset hankintamenettelyt ja muuttuva lainsäädäntö herättävät kyselyn mukaan huolta ja epävarmuutta.