Insinööriliitto IL: Työmarkkinamiina purettava kokonaisuutena
Insinööriliiton mielestä hallituksen ja palkansaajaliittojen välejä hiertävistä asioista on etsittävä yhteisymmärryksessä ratkaisu, joka samaan aikaa edistää hallituksen haluamia asioita ja toisaalta vaimentaa kohtuuttomimpien esitysten vaikutuksia.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN: Ammattikorkeakouluissa on kattava työehtosopimus
Ammattiliitto Jyty jätti eilen 8.4. lakkovaroituksen koskien kolmea ammattikorkeakoulua. Tiedotteessaan Jyty väitti, että kolmannes henkilöstöstä olisi ammattikorkeakoulujen uuden työehtosopimuksen ulkopuolella.
Opetusalan Ammattijärjestö, Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto ja muut alan järjestöt: Koulutuksen rahoituksesta huolehdittava myös taloudellisesti vaikeina aikoina
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu valtion taloutta suuntaavaan kehysriiheensä 15.–16. huhtikuuta. Hallituksen tavoitteena on päättää kehysriihessä noin kolmen miljardin euron uusista sopeutustoimista. Koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksesta on huolehdittava myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Rahoitus mahdollistaa osaamistason nousun ja laadukkaan tutkimuksen sekä vahvistaa kasvua ja uskoa tulevaisuuteen.
Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä
Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja pyrkiä palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.
Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys
Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.
Akavan Erityisalat: Suomi tarvitsee oikeudenmukaisuuden kokemuksia
Kehysriiheltä odotamme päätöksiä, jotka voidaan vaikeudestaan huolimatta kokea laajasti oikeudenmukaisiksi ja perustelluiksi. Suomi tarvitsee nyt säästöjen lisäksi uskoa tulevaisuuteen, sanoo Akavan Erityisalat.