Osaaminen edellä

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on puhuttu monien toimialojen osaajapulasta jo pitkään. Siitä huolimatta on melko harvinaista, että vammaiset tai pitkäaikaissairaat ihmiset työskentelevät vaativissa asiantuntijatehtävissä. Poikkeuksia tästä kuitenkin on: haastattelimme työ- ja organisaatiopsykologi Päivi Montgomeryä ja kirjastonhoitaja Jaana Märsynahoa heidän työstään ja urastaan.

11.3.2024
Lue lisää

Tradenomit: Tradenomien palkat nousivat viime vuonna 5,7 prosenttia

Tradenomien palkat nousivat normaalia enemmän muiden palkansaajien tavoin vuonna 2023. Keskipalkassa oli nousua noin 5,7 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Merkittävämpänä syynä tähän oli aiempaa korkeammat yleiskorotukset, jotka sisälsivät sekä prosentuaaliset tai euromääräiset korotukset kuukausipalkkoihin että kertaerät. Jäsentutkimuksemme mukaan tradenomien keskipalkka on 4 347 euroa kuukaudessa. Viime vuoden normaalia suuremmat korotukset eivät kuitenkaan parantaneet ostovoimaa rajun inflaation vuoksi.

7.3.2024
Lue lisää

Insinööriliitto IL: Työttömyysluvut kertovat talouden epävarmuudesta

Työttömien määrän kasvusta huolimatta työssä käyvien määrä on pysynyt jokseenkin ennallaan. 20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli tammikuussa 76,5 prosenttia, kun vastaava luku oli lokakuussa 77,4.

5.3.2024
Lue lisää

Akavan Erityisalat: Ammattikorkeakouluihin vihdoin oma työehtosopimus – ”Jättiharppaus jäsenillemme”

– Ammattikorkeakouluihin on vihdoin syntynyt työehtosopimus vahvistaa Akavan Erityisalojen jäsenten edunvalvontaa olennaisesti, painottaa Akavan Erityisalat. Liiton jäseniä sopimuspöydässä edustaa Ylemmät Toimihenkilöt YTN.

5.3.2024
Lue lisää

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA: Hallituksen esitys rakentamislain korjaamiseksi tekee purkamisesta helpompaa ja vaarantaa rakennusperintömme

Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) mukaan Orpon hallituksen ehdottamat muutokset rakentamislakiin sotivat demokraattisen yhteiskunnan periaatteita ja kansainvälisiä sopimuksia vastaan. Ehdotuksen toteutuessa valitusoikeutta rakentamis- ja purkamisluvasta rajoitettaisiin kestämättömästi. Safa pitää erittäin ongelmallisena myös purkamisen edellytyksiin esitettyä muutosta, jonka myötä purkamisesta tulisi entistä helpompaa.

5.3.2024
Lue lisää

Ylemmät Toimihenkilöt YTN: Ammattikorkeakoulujen henkilöstölle oma työehtosopimus

Ammattikorkeakoulujen henkilöstö sai oman työehtosopimuksen, joka astuu voimaan huhtikuun alusta.

4.3.2024
Lue lisää