Akavan Erityisalat: Työmarkkinamallin otettava huomioon eri alojen palkkatarpeet ja työvoiman saatavuus
Hallituksen esitys jäykästä, lakiin perustuvasta vientimallista ei ratkaise maamme työmarkkinoiden ongelmakohtia. Mikäli esitys toteutuisi, ei julkisrahoitteisten alojen ja yksityisten palvelualojen alipalkkaukseen ja työvoimapulaan saada korjausta. Hallituksen esitys rikkoisi myös useita Suomea sitovia kansainvälisiä velvoitteita, muistuttaa Akavan Erityisalat lausunnossaan.
Akavan lausunto koskien vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskevista hallitusohjelmakirjauksista
Lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle Akava viittaa neuvottelujärjestöjensä Ylemmät toimihenkilöt YTN ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon lausuntoihin. Akava huomauttaa, että valtakunnansovittelijan käsien sitominen tiettyyn palkantarkastustasoon murtaa instituution merkityksen, tekee valtakunnansovittelijan tehtävän tarpeettomaksi ja lisännee työrauhahäiriöitä. Lisäksi Akava huomauttaa muun muassa, että hallituksen aie vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia muuttamalla työriitalakia on ristiriidassa Suomen kansainvälisten velvoitteiden kanssa ja rikkoo työmarkkinaosapuolten sopimusautonomiaa. Työmarkkinoiden kehittämiseen tarvitaan avointa ja luottamuksellista keskustelua. Työmarkkinamallin rakentamiselle liittojen ja neuvottelujärjestöjen kesken pitää antaa riittävästi aikaa, jotta siihen sitoudutaan laajasti, Akava toteaa.
Järjestöt yhteisessä kannanotossaan: Työntekijälle rikosprosessista aiheutuneet neuvonta- ja oikeudenkäyntikulut säädettävä verovapaiksi
Kuusi elinkeinoelämän ja työmarkkinajärjestöä vaatii yhteisessä kannanotossaan tuloverolain muutosta niin, että työnantajan työntekijän puolesta rikosasiassa suorittamista neuvonta- ja oikeudenkäyntikuluista ei muodostu työntekijälle veronalaista etuutta, jos työntekijän teko tai laiminlyönti on tapahtunut osana työtehtävien suorittamista. Yhteisen kannanoton ovat allekirjoittaneet Akava, EK, Keskuskauppakamari, SAK, STTK ja Suomen Yrittäjät.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN: Keskustelut työmarkkinamallista päättyivät tuloksettomina
Marraskuun lopulla työmarkkinaosapuolien kesken käynnistyneet keskustelut uudesta työmarkkinamallista päättyivät tänään keskiviikkona 13. joulukuuta tuloksettomina. Keskusteluja oli tällä erää ylivoimaista jatkaa tilanteessa, jossa hallitus samaan aikaan vie eteenpäin uudistuksia, jotka rapauttavat työehtosopimusjärjestelmää ja järjestäytymistä.
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA: Yritysten johtoryhmät aliarvioivat myynnin ja markkinoinnin strategisen roolin
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n uuden tutkimuksen mukaan yritysten johtoryhmien ymmärrys myynnin ja markkinoinnin merkityksestä yrityksen kilpailukykyyn on sitä heikompi, mitä isommasta yrityksestä on kyse. Erityisesti markkinointia ei pidetä yrityksissä vahvassa strategisessa roolissa eikä sillä ole myöskään usein edustusta johtoryhmässä.
Tieteentekijöiden liitto: Vuoden tieteentekijä 2023 on Lotta Kaila
Tutkijoilla pitää olla rohkeutta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tulkita tutkimustuloksiaan osana laajempia kokonaisuuksia, Vuoden tieteentekijäksi valittu Kaila toteaa.