Akava pitää hallituksen esitystä vuosilomalakia muuttavasta laista pääosin hyvänä ja on tyytyväinen, että EU-tuomioistuimen edellyttämät muutokset saadaan viimeinkin Suomen vuosilomalakiin. Jos työntekijälle tulee pitkä sairauspoissaolo, hänellä on oikeus uuden lain tultua voimaan neljän viikon vuosilomaan sairaudesta tai kuntoutuksesta johtuvasta poissaolosta huolimatta.
Akavan hallituksen kokouksessa oli esillä puheenjohtaja Sture Fjäderin kommenttien aiheuttama keskustelu kouluttamattomien maahanmuuttajien työllistymisestä ja palkkauksesta. Aiemmin kaksi Akavan liittoa 36:sta kertoi, ettei puheenjohtaja nauti heidän luottamustaan.
Akavan hallitus kokoontuu tiistaina 30.10.2018 kello 13.00 (Akavatalo, sisäänkäynti Kellosilta 7).
Akavan hallitus hyväksyi kokouksessaan tänään maan hallituksen esityksen irtisanomiskiistan ratkaisuksi. Pääministeri Juha Sipilän hallitus esitteli ratkaisuehdotuksensa eilen työmarkkinakeskusjärjestöjen johdolle.
Maahanmuuttajien työllistyminen nousi esille Ylen eilen julkaiseman taloustieteen nobelisti Bengt Holmströmin haastattelun jälkeen. Holmström ehdotti, että kouluttamattomille maahanmuuttajille voitaisiin maksaa pienempää palkkaa, jotta he työllistyisivät helpommin. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kommentoi Ylen jutussa Holmströmin ajatusta.
Akava ehdottaa, että Suomelle luodaan osaamisstrategia, joka toteutetaan seuraavalla hallituskaudella, sillä nykyinen osaaminen ei turvaa työtä kaikille.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.