Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus putoaa roimasti, hyväpalkkaisella useita satoja euroa kuukaudessa, jos työttömyys jatkuu yli kahdeksan kuukautta. Akavan mielestä on ongelmallista, että hallitus ei samaan aikaan panosta työttömien mahdollisuuksiin uudelleentyöllistyä.
Orpon hallituksen työttömyysturvaleikkaukset heikentävät tuntuvasti vastavalmistuneiden taloudellista asemaa herkässä nivelkohdassa eli siirryttäessä opiskelujen parista työelämään. Paineet löytää nopeasti oman alan työpaikka kasvavat. Samalla tiedetään, että ensimmäinen työpaikka voi ohjata merkittävästi uran suuntaa.
Maan hallitus aikoo ensi vuodesta alkaen lisätä työttömyysturvan kannustavuutta niin, että työtön sen varmasti huomaa kukkarossaan. Kannustavuuden lisääminen tarkoittaa leikkauksia työttömyysturvaan, joko turvan suuruuteen tai sen saamisen ehtoihin. Suoraan työttömyysturvaan kohdistuvilla muutoksilla hallitus tavoittelee yli 40 000 lisätyöllistä, ja kun mukaan luetaan muut sosiaaliturvan heikennykset, työllisyysvaikutus on 60 000 työllisen tuntumassa.
Työelämän muutos vauhdittuu yhä muun muassa digitaalisuuden takia. Työn tekeminen ei asiantuntijatyössä ole enää juurikaan sidoksissa aikaan tai paikkaan. Samalla yhä useampi työskentelee välillä palkansaajana ja välillä itseään työllistäen. Työttömyysturvajärjestelmä ei nykyisin kuitenkaan huomioi työnteon eri muotoja tai niiden yhdistelmää.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.