Akava Works -työolotutkimus kertoo, että julkisella sektorilla sosiaali- ja terveysalalla työskentelevistä korkeakoulutetuista 46 prosenttia kokee työuupumusriskinsä suureksi tai melko suureksi. Haitallinen kuormitus syntyy erityisesti liiallisesta työmäärästä. Vastaajista 57 prosenttia kertoo liiallisen työmäärän aiheuttavan heille haitallista kuormitusta vähintäänkin melko paljon.
Painotamme alue- ja kuntavaalitavoitteissamme yhteistyön ja yhteistoiminnan tärkeyttä, laadukkaita koulutus- ja sivistyspalveluja, kunnan elinvoimatehtäviä ja hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluja. Nostamme esiin myös hyvän henkilöstöpolitiikan.
Tuore virkamiestyöryhmän selvitys sairaalaverkon kehittämisestä ehdottaa, että sairaaloiden määrä pysyisi ennallaan, mutta niiden palveluprofiilia muutettaisiin. Pelko sairaalaverkon karsimisesta on kuitenkin olemassa.
Lausunnossaan valtiovarainministeriölle Akava pitää ehdotettuja muutoksia kannatettavina kiinnittäen huomiota siihen, että hallituksen esityksen luonnoksessa on jätetty arvioimatta esityksen mahdolliset vaikutukset kunnan (ja kuntayhtymän) tai hyvinvointialueen (ja hyvinvointiyhtymän) henkilöstöön.
Kokosimme linkit Akavan liittojen aluevaalitavoitteisiin 2022 ja ehdokasesittelyihin. Monet liitot tarjoavat näkyvyyttä jäsenilleen, jotka ovat ehdolla aluevaltuustoon. Tutustu tavoitteisiin ja ehdokkaisiin!
Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa tänään 12. tammikuuta. Vaaleissa valitaan 21 hyvinvointialueen valtuutetut päättämään sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastuspalveluista, niiden tuottamisesta ja resurssien kohdentamisesta. Kyse on toisaalta miljardeista euroista ja sadoistatuhansista työntekijöistä sekä sote-yrittäjien ja ammatinharjoittajien elinkeinosta, toisaalta ihmisistä eri puolilla Suomea.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.