Ansiotuloverotuksen keventäminen oli palkansaajalle tervetullut puoliväliriihen kasvutoimi, mutta ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistosta jäi karvas maku. Työelämäasiat jäivät lähes sivuosaan ja koulutusleikkaukset ovat ristiriitaisia osaamistason nostotavoitteen kanssa.
Akava on mukana vetoomuksessa, jossa vaaditaan, että Suomi pysyy ilmastolain tavoitteessa, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali viimeistään vuonna 2035. Hiilineutraalisuus vuoteen 2035 mennessä on edelleen saavutettavissa oleva tavoite, ja riittävät toimet tämän toteutumiseksi pitää varmistaa poliittisin päätöksin. Lisäksi Akava painottaa, että Suomen tulee vaikuttaa siihen, että EU asettaa 90 prosentin vähennystavoitteen vuoteen 2040 mennessä siten, että tavoitetta ei vesitetä joustomekanismeilla – esimerkiksi ostamalla päästöoikeuksia kolmansista maista.
Suomessa käydään alue- ja kuntavaaleja sekä valmistaudutaan hallituksen puoliväliriiheen maailmassa, joka on hyvin erilainen kuin silloin, kun Suomen hiilineutraaliustavoite asetettiin. Globaalin asetelman muutos on kuitenkin ennemminkin vahvistanut kuin heikentänyt tarvetta ja mahdollisuuksiamme tavoitella edelläkävijän asemaa ilmastotoimissa.
Akava toteaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa muun muassa, että Suomen tulee vahvistaa ilmastopolitiikkaansa sektoreilla, joissa päätetyt toimet eivät vie kohti 2030- ja 2035-tavoitteita. Politiikkatoimien olisi niihin liittyvien epävarmuuksien vuoksi suotavaa olla kunnianhimoisempia kuin tavoitteen saavuttaminen rimaa hipoen.
Ilmastojohtajaskenaario voi avata Suomelle oven merkittävään talouskasvuun ja reaalitulojen nousuun. Investoinnit ja korkean tason osaaminen ovat ratkaisevassa roolissa ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.
Tuore Oxford Economicsin laatima Akava Works- selvitys EU:n ilmastopolitiikan taloudellisista vaikutuksista Suomeen osoittaa, että puhtaaseen energiaan siirtyminen antaisi vahvan kasvusysäyksen Suomen talouteen. Selvitys vertailee kolmea näkymää ja niiden taloudellista merkitystä.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.