Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK kantavat lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle huolta hallituksen työllisyyspolitiikan linjasta. Niin sosiaaliturvan kuin palveluiden puolella mahdollisuutta saada apua elämän vaikeissa tilanteissa, kuten työttömyyden yllättäessä, heikennetään.
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK toteavat työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa muun muassa, että laajasta toimeenpano-ohjelmasta ja useasta toimenpiteen toteuttamisesta huolimatta pakkotyön kitkemisessä Suomessa on edelleen runsaasti tehtävää ja puutteita sekä lainsäädännön että käytännön tasolla.
Akava toteaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa, että ehdotuksella on useita vaikutuksia Suomen kansantalouteen. Valtiovarainministeriön vuoden 2025 budjettiehdotuksen mukaan Suomen valtion alijäämä ensi vuonna on 12,2 miljardia, mutta “maahanmuutto lisää työvoiman tarjontaa, jolla saadaan Suomen työllisyys kasvuun”. Nyt ehdotettu sääntelymuutos kuitenkin vaikuttaa päinvastaisesti. Se vaikuttaa negatiivisesti suomalaisten yritysten kykyyn houkutella ja pitää kansainvälisiä työntekijöitä ja lisää yritysten hallinnollista taakkaa. Suomella ei ole varaa kyseisenkaltaisiin esityksiin.
Akava toteaa lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle, että kotoutumisen onnistumiseen vaikuttaa keskeisesti myös yleinen yhteiskunnan vastaanottavuus. Etnisen taustan, kielen tai kansalaisuuden perusteella tapahtuva syrjintä vaikeuttaa tutkitusti ulkomaalaistaustaisten työllistymistä ja integroitumista Suomeen.
Akava ei lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle pidä hyvänä aktiiviajan korotusosien poistamista työttömyysturvasta. Vaikka korotusosien vaikutuksesta työnhakijoiden kannustimiin ei ole suoraa tutkimustietoa, on oletettavaa, että aktiiviajalta maksettava suurempi etuustaso kannustaa työnhakijaa hakeutumaan koulutukseen tai muihin työllisyyttä edistäviin palveluihin.
Akava vastustaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle esitysluonnosta sairauspäivärahan muutoksia ja sosiaaliturvarahastojen säästöjen kanavointia koskevaksi lainsäädännöksi. Akava pitää välttämättömänä, että hallituksen esitysluonnoksen valmistelussa otetaan huomioon lausunnossamme esitetyt huolenaiheet ja vaihtoehtoiset ratkaisut, ja varmistetaan, että sairauspäivärahan muutokset tehdään vakuutusperiaatetta kunnioittaen ja sairastuneiden oikeuksia heikentämättä.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.