Akava painottaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle, että osaajapulaan vastaaminen ja jatkuvan oppimisen mahdollistaminen ovat keskeisiä haasteita. Ehdotetut aikuiskoulutusetuuksien lakkautukset toimivat kuitenkin päinvastoin. Ne uhkaavat työntekijöiden mahdollisuuksia syventää ammattiosaamistaan, nostaa koulutustasoaan tai lisätä työhyvinvointiaan opiskelun avulla. Samalla ne osuvat voimakkaimmin työvoimapulasta kärsiville, matalapalkkaisille naisvaltaisille aloille, joissa tosiasialliset mahdollisuudet työnantajan kustantamaan jatkuvaan oppimiseen ovat heikommat.
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle pyytävät muun muassa huomioimaan sosiaaliturvan vähimmäistasoa koskevan yleissopimuksen käsittelyssä, että Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on todennut viimeksi helmikuussa 2023, että perusturvan taso on liian matala Suomessa. Samaan aikaan Suomen hallitus valmistelee useita merkittäviä heikennyksiä suomalaiseen sosiaaliturvaan.
Työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK korostavat muun muassa, että tarkat työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevat hallitusohjelmakirjaukset eivät toteutuessaan edistä työrauhaa. Työrauhaa parannetaan edistämällä yritystason yhteistoimintaa, turvaamalla reilut työehdot ja edistämällä neuvottelutasapainoa paikallisesti sovittaessa.
Akava kannattaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle ehdotettua muutosta. Akavalla ei ole huomautettavaa asetusluonnokseen.
Lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle Akava korostaa täydennyskoulutuksen suunnitelmallisuutta laadun takaajana. Akava pitää tärkeänä, että työelämän muutokseen ja muuttuviin tarpeisiin vastataan riittävällä ja laadukkaalla osaamisen kehittämisellä.
Lausunnossa ulkoministeriölle palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, Akavan ja STTK:n mielestä jatkuvasti muuttuvassa globaalissa toimintaympäristössä sääntöperustaiseen politiikkaan nojaaminen on entistä tärkeämpää Suomen kaltaiselle melko pienelle toimijalle, niin ihmisoikeus-, kauppa-, kuin kehityspolitiikassakin.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.