Lausunnossaan valtiovarainministeriölle Akava kannattaa sitä, että arvioitavana oleva yrityksille tarkoitettu verotuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistelmävähennys otetaan käyttöön.
Akava pitää lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle ehdotettuja muutoksia erittäin kannatettavina ja kiittää ministeriötä hyvästä yhteistyöstä ja valmistelusta todeten nyt esitettyjen muutosten vastaavan Akavan aiempia ehdotuksia.
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK toteavat lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle, että esitys on tarpeellinen, riittävän laaja-alaisesti käsitelty ja tasapainoinen. Palkansaajakeskusjärjestöt ovat kuitenkin sitä mieltä, että pykälissä olisi voitu selkeämmin tuoda esiin tavoite edistää ikääntyneiden työssä jaksamista ja vähentää varhaista työelämästä poistumista.
Sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa Akava pitää tärkeänä, että muutos toteutetaan vain määräaikaisena ja tarkkarajaisena. Työeläkevakuutusyhtiön sijoitustoiminnan tulee olla tuottavaa ja turvaavaa, ja sen toteutumista pitää seurata.
Akava kannattaa lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle esitysluonnosta, mutta kiinnittää huomiota ehdotukseen tiedoksiantovelvollisuudesta poikkeamisesta.
Valtiovarainministeriölle antamassaan lausunnossa Akava kannattaa tehtyä esitystä ja pitää sen sisältöä oikeanlaisena suhteessa uudelle laille asetettuihin tavoitteisiin. TKI-rahoituksen kasvattaminen on Suomelle välttämätöntä ja tämä lakiesitys nähdäksemme edesauttaa 4% BKT-tavoitteen toteutumista.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.