Moni määräaikainen opettaja kärsii kesätyöttömyydestä, joka heikentää merkittävästi toimeentuloa. OAJ on pitkään hakenut ratkaisua asiaan, ja pieniä parannuksia on saatu aikaan. Tänä keväänä saavutettiin vihdoin merkittävä parannus OVTES-sopimusalalla työskenteleville määräaikaisille opettajille. – Olen todella tyytyväinen, että saimme neuvoteltua vähintään 40 prosentin parannuksen menetetystä kesäkeskeytysajan palkasta maksettavaan korvaukseen, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
Koulunsa aloittavia oli tänä syksynä selvästi vähemmän kuin parikymmentä vuotta sitten. Syntyvyys Suomessa on romahtanut niin, että viiden vuoden päästä tilanne on vielä paljon heikompi. Miten tilanteen näkee työuransa vastikään aloittanut opettaja Krista Lindgen, entä OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos?
Opetusalan Ammattijärjestö haluaa saada opetusalan palkat nousuun ja turvata opetustyön houkuttelevuutta myös työoloja kohentamalla. Palkkojen korjaamiseksi tarvitaan puheenjohtaja Olli Luukkaisen mielestä useampivuotinen palkkaohjelma, jonka tavoitteena olisi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneen lähtöpalkan nostaminen 3 000 euroon.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.