Akava on pettynyt siihen, että uudet konkreettiset kasvua ja työllisyyttä lisäävät toimet puuttuivat budjettiriihen päätöksistä. Yritystukijärjestelmän uudistamisesta ei tehty olennaisia päätöksiä. Työttömyyden vähentämiseksi ja osaajapulan ratkaisemiseksi olisi tarvittu toimia, mutta riihessä ei kiinnitetty huomiota työttömyyden vähentämiseen.
Tuore ennuste arvioi Suomen talouden supistuvan 0,4 prosenttia vuonna 2024 ja kasvavan 1,6 prosenttia vuonna 2025. Talouskasvun ainoana moottorina on yksityinen kulutus vuonna 2024. Vuonna 2025 kokonaiskysyntä kasvaa ja kaikki sen keskeiset komponentit vahvistuvat. Työllisyys heikkenee hieman lisää loppuvuonna 2024 ja alkaa kasvaa jälleen vuonna 2025.
Kehysriihen päätökset toivat isoja säästöjä, joilla on kauaskantoiset vaikutukset yhteiskunnassamme. Kasvun edellytyksiä tukevia päätöksiä olisimme Akavassa kaivanneet enemmän, vaikka myönteistäkin antia kehysriihestä tuli, arvioivat asiantuntijamme.
Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.
Akava korostaa kasvupanostusten merkitystä ja muistuttaa, että leikkaukset ja veronkiristykset pitää ajoittaa suhdannepoliittisesti viisaasti, jotta ne eivät syvennä taantumaa. Akava vaatii kehysriihikannanotossaan, että panostukset koulutukseen, osaamiseen, tutkimukseen ja TKI-toimintaan on turvattava vähintään nykytasoisella rahoituksella.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.