Opetusalan ammattijärjestö OAJ tyrmistynyt: Hallitus leikkaa jälleen koulutuksesta
Koulutuksen merkitys talouskasvun vauhdittajana unohdettiin hallituksen puoliväliriihen päätöksissä. Kuntien 75 miljoonan euron valtionosuusleikkaukset kohdistuvat merkittävänä leikkauksena suoraan koulutukseen ja kasvatukseen. Lisäksi korkeakouluihin kohdistetut yhteensä vajaan 120 miljoonan euron leikkaukset ovat tyrmistyttäviä.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Yliopistojen työehtoneuvottelut jumiutuivat – lakkovaroitus Tampereen yliopistoon
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta ei ole saavutettu ratkaisua. Neuvotteluja on käyty tiiviisti helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: OAJ ja Teollisuusliitto: Sopimusyhteiskuntaa murentamalla ei luoda talouskasvua
OAJ:n ja Teollisuusliiton puheenjohtajilta ei heru ymmärrystä julkisuudessa esillä olleelle maan hallituksen aikomukselle poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Puheenjohtajien mukaan verovähennysoikeuden poistaminen horjuttaa koko suomalaista sopimusyhteiskuntaa.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Valtiolle ei saatu sovintoehdotusta – toinen lakkoaalto alkaa tiistaina
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara ei antanut sovintoehdotusta valtion virka- ja työehtosopimuskiistaan 21. huhtikuuta.
AKY – Akavalaiset yrittäjät: Positiivinen luottorekisteri syrjii toiminimiyrittäjiä
Positiivisen luottorekisterin piti tuoda läpinäkyvyyttä, helpottaa asiointia ja ehkäistä ylivelkaantumista tarjoamalla luotonantajille ajantasaisempaa tietoa kansalaisten maksukyvystä. Käytännössä rekisteri on johtanut tilanteeseen, jossa osa tulonsaajista – kuten toiminimiyrittäjät, apurahansaajat ja freelancerit – eivät saa lainaa, puhelinliittymää tai maksuaikaa, vaikka heillä olisi säännölliset ja riittävät tulot.