Uutisia Akavan liitoista

Suomen Ekonomit: Kasvuraportissa hyviä eväitä, mutta myös unohduksia – uskaltaako hallitus tarttua härkää sarvista?

Kasvuriihi-hankkeen loppuraportissa on hyviä eväitä talouskasvun vauhdittamiseksi, mutta etenkin verotukseen ja osaajien riittävään saatavuuteen liittyvät ehdotukset ovat jääneet unholaan. Nyt on huolehdittava, että raportti ei jää pölyttymään, vaan hallitus uskaltaa tarttua härkää sarvista heti tulevassa puoliväliriihessä.

28.2.2025
Lue lisää

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Kirkon liki 20 000 työntekijän palkoista ja työehdoista syntyi neuvottelutulos perjantaina

Evankelis-luterilaisen kirkon palkansaajien virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos perjantaina 28. helmikuuta.

28.2.2025
Lue lisää

Akavan Erityisalat: Kansalaiskysely: Kirjastot, museot ja kulttuuri ovat kotikunnan elinvoimatekijöitä

Enemmistö suomalaisista seisoo tukevasti oman kuntansa kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelujen takana, kertoo juuri valmistunut kansalaiskysely. 79 % näkee nämä palvelut elin- ja vetovoimatekijöinä, joihin toivoo kotikunnaltaan panostusta. Eri puolueita kannattavien käsitykset poikkeavat kuitenkin selvästi. Kansalaiskyselyn toteutti tammikuussa tutkimuslaitos Verian Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.

26.2.2025
Lue lisää

Insinööriliitto IL: Työllisyydessä ei näy piristymistä, vaikka kasvu on alkanut

Yleisen taloussuhdanteen paranemisesta on selviä merkkejä, mutta työnantajat aikailevat vielä työntekijöiden palkkaamisessa.

25.2.2025
Lue lisää

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia: Kansalaisilla on oikeus tietää sote-säästöistä ennen vaaleja

Hallituksen on avattava ennen alue- ja kuntavaaleja, mistä sosiaalipalveluista se aikoo leikata, vaatii Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

21.2.2025
Lue lisää

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: Oppimisen tuen uudistus sakkaa kunnissa, kertoo tuore rehtorikysely – ”Tämä on sadan miljoonan euron kysymys”

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistus esi- ja perusopetuksessa on hallituskauden merkittävin koulutuspoliittinen satsaus. Uudistuksen on määrä astua voimaan elokuussa. Silti vasta kolmannes rehtoreista tietää, että hänen koulunsa saa ensi lukuvuodeksi lisärahoitusta uudistuksen toteuttamiseen. Myös hallituksen lupaamat lisätunnit uhkaavat paikoin jäädä toteutumatta, kertoo OAJ:n tuore kysely.

21.2.2025
Lue lisää
Yksityisyyden yleiskatsaus
Akava
Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.