Akava, SAK, STTK ja EK: Terveyspalvelujen yhdenvertainen saatavuus ja kustannusten hallinta edellyttävät monikanavaista rahoitusta
Akava, SAK, STTK ja EK ovat huolissaan valmistelutyöstä, jossa tarkastellaan terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän muuttamista yksikanavaiseksi. Tämä tarkoittaa, että julkinen rahoitus kanavoitaisiin kokonaisuudessaan palvelujen järjestämisvastuussa oleville organisaatioille ja yksityisten terveyspalvelujen käyttöön liittyvien kustannusten korvaamisesta luovuttaisiin.
Järjestöt odottavat parlamentaariselta TKI-työltä tuloksia – ”Näillä viidellä keinolla Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminta vahvistuu”
Järjestöt vaativat pikaisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Järjestöt ovat laatineet viiden tavoitteen listan, joilla Suomen TKI-toiminta saadaan kasvuun kohti 4 prosentin tavoitetta.
Akavan liitot työllistävät 4H:n Taimiteossa 11 nuorta, jotka istuttavat metsää vanhalle turvesuolle
Akava-metsä kasvaa kesän jälkeen kahdessa paikassa Pohjois-Pohjanmaalla. 4H-järjestön Taimiteko-toiminta työllistää nuoria istutustöihin ja luo Suomeen uutta hiilinielua.
Akavan liitot istuttivat viime vuonna 9 000 taimea 4H:n Taimiteossa – ”Haluamme tehdä Suomesta maailman ilmastoälykkäimmän maan”
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava ja 14 jäsenliittoa työllistivät 20 nuorta kesällä 2020 istuttamaan lähes 9 000 puun taimea. Akava ja jäsenliitot halusivat osallistua Taimitekoon luodakseen hiilinieluja, mutta myös tarjotakseen suomalaisille nuorille positiivisen kosketuksen työelämään.
Akava myöntänyt vuoden 2021 ansiomerkit
Akava on myöntänyt ansiomerkkejä luottamustoimissa toimiville henkilöille tunnustuksena pitkästä ja aktiivisesta toiminnasta Akava-yhteisössä. Ansiomerkit on toimitettu jäsenjärjestöille, jotka luovuttavat merkit saajilleen valitsemallaan tavalla.
SAK, Akava ja STTK: Koronarokotteen ottaminen on laskettava palkalliseksi työajaksi
Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK kannustavat ihmisiä ottamaan koronarokotteen heti, kun se on mahdollista. Järjestöt edellyttävät, että työntekijät voivat käydä ottamassa rokotteen työajalla ilman palkanmenetystä.