Akavan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamisesta
Hallitusohjelman suojelutyötä koskevaa lainsäädäntöä on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä. Akava ei hyväksy työrauhalainsäädäntöön esitettyjä työtaisteluoikeuden rajoituksia. Suojelutyöstä ei tule säätää yleisellä lainsäädännöllä hallituksen esitysluonnoksessa esitetyllä tavalla. Kyse on perus- ja ihmisoikeutena suojatun työtaisteluoikeuden rajoittamisesta. Sääntely ei ole perusoikeusrajoitusten näkökulmasta riittävän täsmällistä ja tarkkarajaista, eikä sääntelylle ole painavaa yhteiskunnallista tarvetta, koska suojelutyö ei ole aiheuttanut pääsääntöisesti ongelmia.
Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, Akavan ja STTK:n täydentävä lausunto: ILO:n yleissopimus nro 122 Työllisyyspolitiikka (1964)
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK kantavat lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle huolta hallituksen työllisyyspolitiikan linjasta. Niin sosiaaliturvan kuin palveluiden puolella mahdollisuutta saada apua elämän vaikeissa tilanteissa, kuten työttömyyden yllättäessä, heikennetään.
Akavan kasvun kevät – tervetuloa seuramaan verkkolähetyksiämme!
Kevät on kasvun aikaa. Tervetuloa seuraamaan verkkolähetyksiämme, joiden yhdistävänä teemana on kasvu.
Kohti EU-vaaleja -keskustelut 2024
Euroopan parlamentin vaalit pidetään 6.–9. kesäkuuta. Vaalien alla keskustelemme muun muassa osaamisesta, innovaatioista ja työelämästä EU-kontekstissa. Tervetuloa seuramaan EU-vaali-aiheisia tilaisuuksiamme!
Akavan liitot työllistävät nuoria ja luovat hiilinieluja Taimiteko-toiminnassa
Akavan jäsenliitot ovat jo neljättä kertaa mukana 4H-järjestön Taimiteossa. Taimiteko-toiminta työllistää nuoria metsänistutustöihin ja luo Suomeen uutta hiilinielua. Tänä kesänä Taimiteon työllistämät nuoret istuttavat 5 600 taimea Akava-metsään Utajärvelle.
Akavan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä ja laiksi rikoslain muuttamisesta
Akava toteaa oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa, ettei sillä ole asiassa lausuttavaa.