
Elina Sojonen aloitti Akavassa
Elina aloitti tammikuussa Akavan koulutuspolitiikan johtavana asiantuntijana vastuualueinaan jatkuva oppiminen ja ammattikorkeakoulupolitiikka. Vapaa-ajalla historiaharrastus vie Elinan esimerkiksi museoiden arkistoihin, linnoihin ja museoalan seminaareihin.

Akavan opiskelijoiden uudet puheenjohtajat: Meillä on mahdollisuus ja vastuu vaikuttaa yhteiskuntaan
Akavan opiskelijat sai vuoden alussa uudet puheenjohtajat, jotka ovat tarttuneet innolla tehtäväänsä korkeakouluopiskelijoille tärkeiden teemojen parissa. Toimintakaudesta on tulossa vilkas ja kiinnostava, sillä edessä on useita vaaleja. Puheenjohtaja Maria Jokisen mielestä korkeakouluopiskelijoilla on hyvä mahdollisuus, mutta myös vastuu vaikuttaa yhteiskuntaan.
Urakatsauksella pidempi työura
Akava ehdottaa työuran keskivaiheille urakatsausta, jonka tarkoituksena on turvata työikäisten työkyky ja työhyvinvointi sekä mahdollistaa pidemmät työurat. Työelämän keskivaiheet ovat monin tavoin kriittisiä työuralla. Työntekijä tarvitsee työuransa aikana järjestelmällistä tukea osaamisen kehittämiseen ja työelämässä tarvittaviin taitoihin.

Sijoittamisen aloittaminen on helpompaa kuin uskotkaan – ja se voi olla ensiaskeleesi taloudelliseen mielenrauhaan
Taloudellisessa mielenrauhassa on kyse ennen kaikkea siitä, millaiseksi taloudellisen tilanteemme tunnemme ja miten se vaikuttaa meihin: voinko tehdä niitä asioita joita haluan ja elää sellaista elämää kuin toivon? Voinko jäädä opintovapaalle, matkustaa tai viettää halutessani enemmän aikaa perheeni kanssa?

Osmo Soininvaara: ”Asumisen tukeminen korottaa vuokria ja ajaa pienipalkkaiset pois Helsingistä”
Nykyinen järjestelmä ei edistä työvoiman liikkuvuutta eikä asumisen tasa-arvoa. Se ei myöskään ratkaise asuntopulaa, sanoo Osmo Soininvaara. Hän selvitti asumistuen ja muiden tukien merkitystä asuntopolitiikan välineenä Akava Worksin toimeksiannosta.

Kännyköille täyskielto Ranskan kouluissa
Ranskan yliopistoissa on kyllästytty siihen, että opiskelijat eivät enää kuuntele luentoa, vaan seuraavat mieluummin tietokoneitaan ja älypuhelimiaan. Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Minna Huotilainen ei kannata kännyköiden ja tietokoneiden täyskieltoa suomalaisessa yliopistossa.